Unohda paistinpannu! Näin teet elämäsi rapeinta pekonia uunissa
Moni meistä on tottunut paistamaan pekonin pannulla, mutta suosikkiherkun valmistamiseen on helpompikin tapa. Kun kypsennät pekonin uunissa, saat taatusti rapeita siivuja ilman käryä. Uunissa pekoni valmistuu kätevästi myös isommalle porukalle. Näillä vinkeillä onnistut varmasti!

Rapea pekoni
1. Lämmitä uuni valmiiksi
Pekoni tarvitsee kunnolla lämpöä rapeutuakseen. Lämmitä siis uuni valmiiksi 200 asteeseen.
2. Muista turvaväli myös pekonin paistossa
Asettele pekonit pellille leivinpaperin päälle vierekkäin ja jätä hieman tilaa viipaleiden päälle. Liian tiiviisti asetellut pekonit eivät nimittäin paistu rapeaksi. Pekonia ei tarvitse käännellä paiston aikana, vaan kuuma uuni hoitaa homman.
Ekstrarapeutta ritilällä
Jos haluat maksimoida rapeuden, paista viipaleet pellin päälle asetetun ritilän päällä. Jos ritilää ei ole, tai et jaksa taiteilla viipaleita sellaisen päälle, älä huoli. Ihanan rapsakka lopputulos syntyy ilmankin.
3. Reilu vartti riittää
Paista pekoneja 15–20 minuuttia. Uuniin kannattaa kurkata n. 12 minuutin kohdalla ja jatkaa paistamista rapeustilanteen mukaan.
Uunipekoni maistuu esimerkiksi ihanan tuhtien pekoniritareiden päällä. Tämän aamiaisen nauttisimme sänkyyn kannettuna milloin vain!
4. Imeytä ylimääräinen rasva pois
Asettele valmiit pekonit talouspaperilla päällystetylle lautaselle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois ja pekonit pysyvät rapeina.
Vinkki! Älä kaada uunipellille valunutta ylimääräistä rasvaa viemäriin, etteivät putket tukkeudu. Hyytyneen rasvan voi hävittää biojätteen mukana, mutta vielä parempi tapa on käyttää sitä ruoanlaitossa. Kokeile pekonirasvaa esimerkiksi pyttipannun paistamiseen!
Herkullinen idea: kiepauta pekoni kasvisten ympärille ja paista koko komeus uunissa!
Näissä resepteissä uunipekoni kietoo kasvikset mehevään syleilyynsä. Kokeile broccoliinien, porkkanoiden ja parsojen kanssa.
Lisää ideoita aamiaiselle ja brunssille
- 1.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 2.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 3.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään
- 4.Laitatko haarukat väärin tiskikoneeseen? Niihin tarttuu likaa
- 5.Näin syntyy helppo kesäviikko: 7 herkullista ideaa ruokapöytään
- 6.Tähän pyyhemokaan moni sortuu hotellissa
















