Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Yllätä pinkeillä perunoilla: tee nyt perunasalaatti tai uuniperunat pinkkinä

Teksti:
Helena Saine-Laitinen
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 5.12.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Pinkit perunat piristävät nyt ruokapöytiä. Tartu vaihteeksi pinkkiin lajikkeeseen, kokkaa ja maistele.

Keltakuoriset ja -maltoiset perunat ovat yleisimpiä perunalajikkeita, mutta muitakin värivaihtoehtoja löytyy. Perunan kotikonnuilla Etelä-Amerikassa viljellään edelleen yli 4 000 lajiketta. Niistä löytyy monien muotojen lisäksi myös melkoinen värivalikoima.

Luonnollisesti punastunut

Viime vuonna markkinoille tullut pinkki peruna on lajikenimeltään Mulberry Beauty. Pinkin kuoren lisäksi myös malto on punainen. Väri syntyy kasvun aikana luonnostaan perunan oman väriainetuotannon seurauksena. Tärkkelyskoostumukseltaan pinkki peruna sijoittuu jauhoisen ja kiinteän väliin eli se on monikäyttöinen yleisperuna.

Pinkki peruna on monikäyttöinen yleisperuna.

Hyvää tekeviä voimia

Väriperunoissa on enemmän vitamiineja, karoteenia, sinkkiä ja antioksidantteja kuin perusperunoissa. Ne sisältävät myös terveysvaikutuksistaan tunnettua antioksidanttia, antosyaania. Se antaa myös punajuurelle, mansikoille ja punaviinille niille tyypillisen värin.

Pinkit perunat ovat vaaleiden sisarustensa tapaan edullisia, kotimaisia, lisäaineettomia ja moniin erityisruokavalioihin sopivia. Lähellä tuotetun perunan hiili- ja vesijalanjälki on pieni, jolloin se on myös ekologisesti fiksu valinta.

Säväytä värillä

Pinkit perunat sopivat mainiosti joulun juhlakauteen. Pikkujoulujen puhutuin perunasalaatti, rosolli tai näppipala graavilohen kanssa syntyy kuorineen keitetyistä tai höyrytetyistä pinkeistä perunoista.

Perunoiden väri säilyy kuitenkin parhaiten uunissa kypsennettynä. Pinkit uuniperunat herkkutäytteineen tai lohkoina paahdettuina dippikastikkeen kera maistuvat niin arjessa kuin juhlassa – tai vaikka pikkuprinsessoiden synttärikutsujen ruokaisana tarjottavana.

Perunoiden väri säilyy parhaiten uunissa kypsennettynä.

Kokkaa pinkistä perunasta