Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ratsastusvälineet – ostajan opas

Teksti:
Markus Laakso
Asiantuntija:
ratsastaja ja ratsastuksen ohjaaja Maija Kärkkäinen, myyjä Liisa Rantanen, Agrimarket Hyvinkää
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Ratsastuksen lajeja on useita ja välineitä roppakaupalla. Turvallisten ja mukavien tarvikkeiden hankkiminen on silti helppoa, kun budjetti ja tarpeet ovat tiedossa.

Ratsastajan tärkeimmät varustehankinnat ovat kypärä, hanskat ja ratsastukseen sopivat kengät tai saappaat. Varusteet eivät juuri poikkea toisistaan ratsastuksen suosituimmissa muodoissa eli olympialajeissa koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Ainoastaan kilpailuasuissa on eroja. Lännenratsastus, vikellys ja valjakkoajo asettavat sen sijaan erilaisia vaatimuksia välineiden suhteen. Varusteet pyritään valitsemaan lajista riippumatta siten, että ratsastus olisi mahdollisimman helppoa.

Osa ratsastusvälineistä valmistetaan luonnonmateriaaleista keinokuituja välttäen. Varusteita voi ostaa myös käytettyinä, mutta kypärä on suositeltavaa ostaa aina uutena. Käytetyn kypärän kuntoa on vaikea varmista, ja kolauksen saaneen kypärän rakenne ja turvallisuus on voinut kärsiä.

Ratsastuskypärä on tärkein varuste

Harrastajatason kypärissä ei ole eroja lajien kesken. Tärkeintä on, että kypärä on oikeankokoinen ja täyttää turvallisuusvaatimukset. Kypärän hihnat ovat kiristettävissä ja säädettävissä pään koon mukaan.

Kypärä kannattaa sovittaa kunnolla. Kypärän on istuttava hyvin päähän, eikä siinä saa olla yhtään kasvuvaraa. Sen ei pidä kuitenkaan olla liian tiukka, vaan niskaan, kypärän ja pään väliin, pitää mahtua sormi. Kypärä ei saa hölskyä päässä.

Hintahaitari on laaja. Nyrkkisääntönä voi pitää seuraavaa: mitä hintavampi kypärä, sitä paremmat valmistusmateriaalit ja käyttömukavuus. Myös tuotemerkki ja malli vaikuttavat hintaan. Laadukkaammat kypärät ovat kevyitä, ja ne on valmistettu hengittävistä materiaaleista, joten ne eivät hiosta helteelläkään.

Kypärästä löytyvä turvamerkintä takaa, että malli on hyväksytty ja riittävän turvallinen. Kaikissa Suomessa myytävissä kypärissä tulee olla turvamerkintä.

Ratsastushousut istuvat hyvin ja kestävät kulutusta

Ratsastushousujen valintaan vaikuttavat eniten käyttömukavuus ja sopivuus vallitseviin sääolosuhteisiin. Mitä aktiivisemmin housuja käyttää, sitä tärkeämpää on niiden kestävyys. Ammattilaishousut valmistetaan kestävistä materiaaleista eli ne kestävät kovaakin kulutusta. Osa housuista valmistetaan mikrokankaista, jotka hengittävät paremmin kuin tavallinen keinokuitu tai puuvillasekoitteet.

Talvikäyttöön on omat topatut mallinsa. Housujen tulisi olla mahdollisimman mukavat, istuvat, lämpimät talvella ja hengittävät kesällä. Ratsastaa voi millä housuilla tahansa, mutta ratsastushousut on suunniteltu juuri tarkoitusta varten. Ne valmistetaan joustavasta materiaalista, niissä vältetään hiertäviä saumoja, ne eivät ole liukasta materiaalia ja kapeiden lahkeiden sisäpuolella on paikat, jotka auttavat ratsastajaa istumaan tiiviimmin.

Kokopaikkaisia housuja suositellaan esteratsastusta harrastaville, sillä ne pitävät paremmin satulassa kuin polvipaikkaiset. Polvipaikkaiset housut sopivat hyvin vapaa-ajanratsastukseen, jossa ratsastajalta ei vaadita yhtä fyysisesti raskasta suoritusta. Valinta on kuitenkin pitkälti makuasia. Vähintään polvipaikat housuissa on kuitenkin hyvä olla, koska ne muodostavat kitkaa ja ratsastaja pysyy paremmin satulassa antaessaan jaloilla avut eli "toimintamerkit" hevoselle.

Ratsastussaappaat ja -kengät varmistavat turvallisuuden

Ratsastussaappaiden ja -kenkien ero on varren pituudessa. Saappaat ovat tiukat, polveen saakka ulottuvat ja ihoa myötäilevät. Ratsastuskengät voivat olla nauhalliset, vetoketjulliset tai jalkaan vedettävät. Nilkkurit sopivat ratsastus- ja tallikäyttöön.

Jalkineet on jaettu kesä- ja talvikäyttöön. Talvikäyttöön tarkoitetuissa malleissa on vuorikangas, kesäkengissä ei. Valmistusmateriaaleina käytetään esimerkiksi nahkaa, keinonahkaa ja kumia. Käyttömukavuus on tärkeintä eli jalkineet tulisi valita ratsastusolosuhteiden ja omien mieltymysten mukaan.

Ratsastuskengissä tärkeintä on turvallisuus. Aloittelijan ei tarvitse ostaa heti kallempia saappaita, mutta kaikissa ratsastukseen käytetyissä kengissä tulisi olla kanta, eikä pohja saisi olla tasainen, jotta jalka ei luiskahda jalustimen läpi. Kengässä on myös hyvä olla hieman vartta jalan tukemiseksi.

Kilpakengät ovat kevyitä ja saapasmaisia, myös nilkkurit. Kengät ovat joustavia, ja ne valmistetaan nahasta ja luonnonmateriaaleista.

Minichapsit tukevat sääriä

Minichapsit ovat irrotettavia saappaanvarsia, joiden materiaalina voi olla nahkaa, keinonahkaa tai kangasta. Minichapsit suojaavat ratsastajan nilkkaa ja säärtä sekä auttavat saamaan paremman tuntuman hevoseen. Niillä saa enemmän pitoa, kun antaa avuja pohkeilla hevoselle.

Minichapsit voidaan yhdistää kaikkiin ratsastukseen soveltuviin kenkiin, koska ne ovat saappaanvarsia pehmeämmät sekä joustavammat. Chapsit ovat hyvä hankinta, jos kokee saappaat jäykiksi ja kömpelöiksi.

Ratsastuskäsineet suojaavat kättä

Käsineet kannattaa valita sään ja olosuhteiden mukaan: talvella tarvittaessa paksut ja topatut talviratsastushanskat ja kesällä kevyemmät. Ratsastuskäsineiden kämmenpuolen pinta pitää nahkaiset ohjaimet paikoillaan, estää ohjien luisumista käsistä sekä estää hiertymien syntymistä.

Lapsille on erityisen tärkeää hankkia lämpimät hansikkaat, koska lasten vastustuskyky on heikompi kuin aikuisten. Talvihansikkaissa käytetään usein fleecevuorta, teknistä vuorta, vanua ja untuvaa. Kesähansikkaissa ei ole vuorta ollenkaan.

Turvaliivi

Turvaliivin käyttöä suositellaan aloitteleville harrastajille ja lapsille, mutta myös edistyneemmille ratsastajille. Turvaliivit ovat suositeltavia etenkin este- ja kenttäratsastajille, koska ne suojaavat selkärankaa putoamistilanteessa.

Mallit vaihtelevat käytön ja ratsastajan koon mukaan. Lapsille ja aikuisille on omat liivinsä. Jotkut liivit koostuvat useasta pienestä palasesta, toisissa on vain etu-, taka- ja sivupalat. Käyttömukavuus vaihtelee suuresti, joten liivit kannattaa testata kunnolla ennen ostopäätöstä.

Useasta palasesta koostuva liivi mukailee paremmin ratsastajan liikkeitä ja on miellyttävämpi päällä kuin jäykähkö "panssariliivi". Palaturvaliiveissä säätömahdollisuudet ovat monipuolisemmat, minkä ansiosta liivi kotiutuu hyvin kehoon ja antaa runsaasti liikkumavaraa. Kehon lämpö auttaa liiviä muokkautumaan yhä turvallisemmaksi ja istuvammaksi.

Ratsastuslajisanasto

Kouluratsastuksessa ratsukko, eli ratsastaja ja hevonen, pyrkivät suorittamaan ennalta määrätyt liikesarjat mahdollisimman tarkasti, tyylikkäästi ja eleettömästi, täydellisessä vuorovaikutuksessa keskenään.

Esteratsastuksessa ratsukko pyrkii ylittämään joukon tietynkokoisia esteitä tietyssä järjestyksessä, mahdollisimman nopeasti ja vähillä virheillä. Lajissa mitataan hevosen taitoa ja tottelevaisuutta sekä hevosen ja ratsastajan välistä yhteistyötä.

Kenttäratsastusta kutsutaan ratsastuksen kuninkuuslajiksi, koska se on niin vaativaa ja monipuolista. Kolmivaiheinen kilpailu ratsastetaan samalla hevosella ja se sisältää kouluratsastuskokeen, kestävyys- tai maastoratsastuskokeen ja esteratsastuskokeen. Kilpailu vaatii ratsukolta nopeutta, kestävyyttä ja saumatonta yhteistyötä.

Lännenratsastus sisältää karjapaimenten (cowboy) tehtäviä: karjanhallintaa ja lassoamista.

Vikellys on akrobatiaa hevosen selässä.

Valjakkoajossa kilpaillaan yhden tai useamman hevosen tai ponin vetämillä valjakoilla. Kilpailussa suoritetaan koulu-, kestävyys- ja tarkkuusosuuksia.

Hintavissa tuotteissa on parempi käyttömukavuus, istuvuus ja hengittävyys kuin edullisemmissa tarvikkeissa, mutta turvallisuuteen hinta ei juuri vaikuta.

Aloittelevan ratsastajan tärkeimmät varustehankinnat

  • kypärä
  • hanskat
  • kengät tai saappaat.

Lasten ratsastusvälineiden valinta

  • Lapset palelevat herkemmin kuin aikuiset. Säänmukainen, lämmin pukeutuminen on tärkeää.
  • Ratsastusvarusteiden päällä voidaan käyttää esimerkiksi toppa- ja sadevaatteita.
  • Ratsastusvaatteiden tulisi olla kooltaan sopivia ja istuvia.
  • Varusteita hankittaessa turvallisuus on tärkein kriteeri.