Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sesongissa nyt: tuore mango vie pikamatkalle tropiikkiin – näin käytät sitä suolaisissa ja makeissa resepteissä

Teksti:
Helena Saine-Laitinen ja Yhteishyvän toimitus
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 3.10.2019
|
Muokattu: 1.2.2021
Mangon hehkuvankeltainen hedelmäliha loistaa auringon lailla ja mehukas maku hakee vertaistaan. Mango on ihanaa sellaisenaan, mutta se sopii myös jälkkäreihin ja piristämään suolaisia ruokia. Entä tiedätkö jo, miten mango kannattaa kuoria?

Pieni opas mangon valintaan ja kypsyttämiseen kotona

Mangoja kannattaa kantaa kaupasta kotiin loka-helmikuussa, jolloin niiden sesonki on parhaimmillaan. Valitse koriisi kiinteitä, painavalta tuntuvia hedelmiä. Kypsä mango tuoksuu makealta ja antaa periksi kevyesti painettaessa.

Mangoa voi kypsentää kotioloissa muutaman päivän ajan muovi- tai paperipussissa etyleeniä erittävän ja siten kypsymistä edistävän omenan kanssa.

Paras tapa mangon syömiseen: älä kuori, vaan leikkaa kahteen ja ruuduta!

Jokainen, joka on kokeillut mangon kuorimista, tietää että mehukasta ja ohutkuorista hedelmää on hieman hankala käsitellä.

Leikkaa mango siis mieluummin pituussuunnassa kahteen puoliskoon litteän kiven kummaltakin puolelta. Ruuduta hedelmäliha juuresveitsellä kuoressaan, käännä kuori kuperaksi ja leikkaa palat irti (tai napsi suuhun suoraan kuoresta!). Ota talteen hedelmäliha myös kiven ympäriltä.

Mango ruoanlaitossa

Mangon makeudessa voi erottaa niin persikan, appelsiinin, ananaksen kuin mustaherukan aromeja. Maussa on myös hieman raikasta happamuutta. Käytä tuoretta mangoa leivonnaisiin, välipaloihin ja juomiin, kuten mangomisuun, mango-banaanijäätelöön ja mangolassiin.

Makea mango sopii hyvin myös suolaisiin ruokiin: se tuo tasapainoa niin kirpeään lohicevicheen, suolaiseen fetasalaattiin kuin thaimaalaisittain maustettuun nuudelisalaattiin.

Katso kaikki mangoreseptit täältä.

Mangon makuparit – kokeile näitä yhdistelmiä!

  • Mausta chilillä, mustapippurilla,kanelilla tai ripauksella suolaa.
  • Raikasta mintulla, korianterilla tai basilikalla.
  • Parita vaalean kalan, lohen, chorizon tai possunfileen kanssa.
  • Testaa ruisleivällä, burgerissa ja juustolautasella.

Mangoa purkista tai pakastimesta – näin korvaat tuoreen mangon helposti

Jos tuoretta mangoa ei ole saatavilla, nappaa apuun mangososeet ja -pakasteet, joissa maun lisäksi myös ravintoarvot ovat yllättävän lähellä tuoretta. Niistä syntyvät muun muassa maukas mango-marenkitorttu, suloiset mangoruusut ja iki-ihana mangojuustokakku.

Sileä mangosose on myös leipojille tuttu vauvanruoka, jota myydään lasipurkeissa ja annospusseissa.

Pastöroitua, 100-prosenttista mangososetta voit lorauttaa kartonkipakkauksesta suoraan jätskin tai jogurtin päälle, käyttää hedelmäsalaatin kastikkeena, juustokakun täytteessä tai broileripadassa maun antajana. Kokeile sosetta myös kivennäisveden maustajana ja kuohuviinillä jatkettuna juhlajuomana.

Käyttövalmiit mangoviipaleet pakataan yleensä säilykepurkkeihin sokeriliemeen. Valuta palat liemestä ja käytä hedelmäpalat tuoreen mangon tavoin.

Pakastetut mangokuutiot ovat omiaan smoothien, hedelmäsalaatin tai pikajäätelön raaka-aineeksi.

Kuivattu mango sopii välipalaksi ja sitä voi pilkkoa itse tehtyä granolaa maustamaan.

Katso vinkit myös muihin aurinkoisiin hedelmiin