Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Reetta Joska

Heinolalainen Reetta Joska rakastaa korkokenkiä, joita hänellä on jo 300 paria. Ne ovat osa omaa identiteettiä ja inspiraation lähde kirjoittaessa.

Yksinasuvien määrä on 30 vuodessa tuplaantunut – perheen perustamista ei enää pidetä automaattisena valintana

Teksti:
Kaisa Hako
Kuvat:
Tommi Mattila, Kristiina Kontoniemi, Meeri Utti
Julkaistu: 25.3.2021
Muokattu: 24.3.2021
Yhden hengen talouksia on jo 45 prosenttia kaikista asuntokunnista, ja määrä vain kasvaa. Yksinasuvat ovat kaikenikäisiä ja edustavat eri siviilisäätyjä, he asuvat kaupungeissa ja maalla. He voivat pääosin yhtä hyvin kuin muukin väestö, mutta heidän asemassaan on myös epäkohtia.

Reetta, 23, saattaa innostua kirjoittamaan blogiaan vaikka keskellä yötä. Kerrostaloyksiössään hänellä on satoja pareja korkokenkiä.

Jussi, 44, asuu maalaistalossa, jossa aikanaan varttui. Kesäisin hän tekee tilan metsätöitä, talvisin opettaa kieliä kansalaisopistossa.

Sirpa, 64, tekee töitä neuvottelevana virkamiehenä maa- ja metsätalousministeriössä ja osallistuu vapaa-ajallaan yhteisökerrostalonsa sosiaaliseen elämään.

Heidän kanssaan samaan väestöryhmään kuuluu 1,2 miljoonaa muutakin suomalaista. Tästä ryhmästä moni kutsuu itseään sinkuksi. Moni taas ei pidä koko termistä, koska kokee sen liittyvän enemmänkin parinmuodostukseen kuin elämänmuotoon. Neutraalimpi ilmaus on yksinasuva.

Monipuolinen väestöryhmä

Vasta aivan viime vuosina on havahduttu siihen, että perheellisten ja parisuhteisten rinnalla on merkittävä väestöryhmä, jolla on oma elämänmuotonsa. Yksinasuvien määrä on viimeisten 30 vuoden aikana tuplaantunut, ja trendi jatkaa vahvistumistaan.

Suhteellisesti eniten viime vuosina on lisääntynyt alle kolmekymppisten yksinasuvien joukko. Alle kolmekymppisistä 27 % asui yksin vuonna 2019.

Yksinasuminen ei ole kiveen hakattu olemisen muoto, kuten eivät ole parisuhde tai perhekään, sillä elämä tuo useimmille eteen erilaisia vaiheita. Perheiden tapaan myös yksinasuvat ovat suuri ryhmä, jonka sisällä on moninaisuutta.

Väestöryhmä kattaa niin naimattomat, eronneet, lesket, pysyvämmin yksinasuvat kuin vasta omilleen muuttaneet, niin lapsia saaneet kuin lapsettomatkin. Voikin herkästi syntyä käsitys, että yksinasuvat ovat kokoelma yksilöitä, joita ei ole soveliasta niputtaa yhteen. Kuitenkin jo pelkästään elämisen muoto on vankka yhteinen nimittäjä.

”Yksinasuva on ainoana rekisteröity asuntonsa asukkaaksi ja vastaa yksin kuluista”, määrittelee Yksinasuvat ry:n puheenjohtaja Raija Eeva.

Tätä ryhmää yhdistää siis ainakin se, että heillä kaikilla on yhdet tulot ja muita väestöryhmiä korkeammat elinkustannukset.

Arvomaailma on muuttunut

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sekä THL:n erityisasiantuntija Nina Tamminen mainitsevat lukuisia tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet yksinasumisen voimakkaaseen kasvuun.

Taustalla ovat kaupungistuminen, väestön ikääntyminen, eliniän piteneminen ja naisen aseman muutos. Parisuhteita solmitaan vähemmän ja myöhemmin. Yleinen asumistuki mahdollistaa nuortenkin asumisen yksin.

Yksinasuminen on yleisintä kerrostalossa kaupunkialueella. Nuori yksinasuva on yleisemmin mies, iäkkäistä yksinasuvista valtaosa on naisia.

Myös arvomaailma on muuttunut. Yhteiskunta on aiempaa yksilökeskeisempi. Yksinasumista ei juurikaan enää koeta yleisestä normista poikkeavana saati paheksuttavana. Järjetöntä se olisikin, sillä yhden hengen huusholleja on jo 45 prosenttia kaikista asuntokunnista.

”En usko, että ainakaan kaupungeissa enää laajasti esiintyy ajattelutapaa, että kaikkien pitäisi perustaa perhe”, Heikki Hiilamo arvioi.

Vaikka yli viidennes kansasta asuu yksin, yhteiskunnan rakenteet ja pohjavire voivat silti olla sangen perhelähtöisiä. Raija Eeva toteaa, että yksinasuva joutuu edelleen usein selittelemään elämänmuotoaan.

”Kysymys on absurdi. Eihän perheelliseltäkään kysytä, miksi perustit perheen tai solmit parisuhteen”, hän vertaa.

”Noin 80 prosenttia yksinasuvista ei osaa sanoa, että onko elämänmuoto oma valinta vai jotakin muuta.”

Villi ja vapaa bloggari

Heinolalainen Reetta Joska kohtaa tutut kysymykset aina, kun on sukujuhlat: ”Jokos se Reettakin kohta perustaa perheen?”

Joska on asunut 15-vuotiaasta saakka omillaan. Viisi vuotta vierähti Helsingissä asuen. Hänen kokemuksensa on, että perinteinen perhenormi on pikkukaupungissa jonkin verran voimakkaampi kuin isossa kaupungissa.

Joska kirjoittaa romanttissävytteistä Korkojen Kapina -blogia sekä kirjoja, joiden sisältöä hän humoristisesti nimittää ”rakkauspaskaksi”. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän oikeassa elämässä automaattisesti haaveilisi vakiintuneesta parisuhteesta tai lapsiperhearjesta.

Elämä saa pikemminkin soljua omalla painollaan ja tuoda, mitä tuo.

”Rakkautta voi kokea niin monin eri tavoin. Pidän kyllä ihmisten seurasta, mutta nautin myös siitä, että saan olla yksin ja ovi kiinni. En haluaisi lyödä lukkoon liian montaa asiaa. Haluan vielä seikkailla, olla villi ja vapaa”, Joska sanoo pilkettä silmäkulmassaan.

Lause hipaisee hauskasti erästä stereotypiaa, joka sinkkuihin usein liitetään. Julkisessa keskustelussa heidät kärjistetään joko villeiksi ja vapaiksi tai sitten yksinäisiksi ja syrjäytyneiksi. Ei mitään siltä väliltä.

Oma aktiivisuus tärkeää

Yksinasuminen on lisääntynyt lähes kaikissa ikäluokissa, mutta se jakautuu miesten ja naisten elämänkaarilla eri tavoin. Yksinasujista yli kuusikymppiset ovat useammin naisia, 25–54-vuotiaat taas miehiä. Sinkkutalouksien miehet asuvat huomattavan usein haja-asutusalueella, vaikka yksinasuminen on muuten keskittynyt kaupunkeihin.

Yhden hengen talouksia on jo monilla paikkakunnilla yli puolet talouksista. Vuonna 2018 näin oli muun muassa Turussa, Kuhmoisissa, Tampereella, Sysmässä ja Lieksassa.

Konnevedellä asuva metsätilallinen ja kielten-opettaja Jussi Hintikka arvelee, että ilmiön taustalla on sekä maaseudun perinteitä että käytännönläheisiä syitä.

”Kun tulee sukupolvenvaihdoksen aika, tilan vanhin poika on perinteisesti jäänyt jatkamaan tilaa, olipa kumppania tai ei. Maatalouselinkeino voi olla luonteeltaan hyvin sitovaa. Uskon, että monet ovat myös hyvin kiintyneitä kotiseutuunsa. Toki töiden perässä lähdetään muualle, mutta se on hyvin yksilökohtaista. Ihmiselämän vaiheet ja myös perheenmuodostus ovat hyvin sattumanvaraisia asioita”, hän pohtii.

”En minäkään voi sanoa olevani vannoutunut sinkku. Olisi kiva löytää elämänkumppani, mutta maaseudulle sopeutumisessa voi olla omat haasteensa.”

Hintikka on ainoa lapsi. Hän lunasti vanhempiensa tilan itselleen vuonna 1995. Aloitettuaan saksan ja ruotsin opinnot Joensuun yliopistossa hän asui kuusi vuotta kaupungissa, mutta palasi valmistuttuaan synnyinseudulle. Hän rakensi itselleen elinkeinon metsätalouden sekä kieltenopettajan työn yhdistelmästä.

Opetustyö tarjoaa metsätilallisen sinkun elämään sopivasti sosiaalista vastapainoa.

”Se on tärkeää henkisen kasvun ja vireyden kannalta”, Hintikka sanoo.

Hänen mukaansa sosiaalinen media on olennainen yhteyksien ylläpitäjä ja maailmaa avartava asia, mutta se ei voi korvata oikeaa ihmisten välistä kohtaamista. Siksi Hintikka lähtee mielellään vaikkapa kielikurssille ulkomaille. Hän myös laulaa kuorossa ja toimii Keski-Suomen Viro-seuran puheenjohtajana.

”Omalla aktiivisuudella on iso merkitys”, hän huomauttaa.

Moni asia toimii perhelähtöisesti

Erityisasiantuntija Nina Tamminen toteaa, että jopa tiedemaailmassa yksinasuminen rinnastetaan hämmästyttävän usein ja yksioikoisesti yksinäisyyteen. Yksinasuvat ovat kyllä jonkin verran alttiimpia yksinäisyyden kokemukselle kuin perheelliset tai parisuhteiset, mutta eivät ole sitä automaattisesti.

Tamminen on viime vuodet ollut mukana THL:n toteuttamassa laajassa tutkimuksessa, jossa kartoitetaan yksinasuvien mielen hyvinvointia, koettua terveyttä ja sosiaalista tukea. Kattavia tuloksia on luvassa loppuvuonna, mutta jo nyt aineistosta on noussut esiin muun muassa se, että kahdella kolmesta kyselyyn vastanneesta hyvinvointi on samalla tasolla kuin muulla väestöllä keskimäärin. Osa voi jopa väestön keskiarvoa paremmin.

”Yksinasuvissa on sekä kukoistavia että huonosti voivia”, Tamminen sanoo.

Tamminen toteaa, että väestöryhmänä yksinasuvat jäävät eräällä tapaa varjoon. Yhteiskunta ei vielä täysin tunnista heidän tarpeitaan, vaan toimii monessa mielessä perhelähtöisesti.

Yksinasuvien ääni on kuulunut heikosti niin tiedotusvälineissä, tutkimuksessa kuin poliittisessa päätöksenteossakin, vaikka heidän asemassaan on epäkohtia.

”Yksinasuvalla on muun muassa lainsäädännössä erilainen asema”, Raija Eeva kertoo ja luettelee muutamia esimerkkejä:

Yksinasuva ei saa työasuntovähennystä eikä työmatkavähennystä, jos hän työnantajansa palveluksessa joutuu muuttamaan väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle töihin. Parisuhteinen saa.

Kotitalousvähennys on henkilökohtainen eikä asuntokohtainen, ja suosii siten pariskuntia. Lapsiperhe tai yksin asuva vanhus voi saada sairastuessaan kotiapua, työikäinen yksinasuva ei.

Monet asumiseen liittyvät maksut ovat kotitalouskohtaisia, mutta etuudet henkilökohtaisia.

Yksinasuva maksaa siis yksistä tuloista saman kuin parisuhteiset kaksista tuloista.

Enemmistö tyytyväisiä

Sairauden tai työttömyyden kohdatessa yksinasuva on muita suojattomampi. Yksinasuvista kolmannes on pienituloisia tai köyhiä. Toimeentulotukea saavista talouksista kolme neljäsosaa on yhden hengen talouksia.

”Sosiaaliturvan laskentaperusteissa otetaan huomioon, että yksinasuva tarvitsee elinkustannuksiinsa suhteessa enemmän kuin parisuhteessa asuva”, Heikki Hiilamo sanoo.

”Ongelma on se, että kaikkein pienituloisimmilla asumistuki ei korvaa riittävästi kohtuullisia asumiskustannuksia.”

Tämä koskee suuressa määrin yksinasuvia, koska heidän asumiskustannuksensa ovat suhteessa korkeampia kuin kahden aikuisen kotitalouksissa. Moni heistä joutuu siksi turvautumaan pitkäaikaisesti toimeentulotukeen.

”Silloin ei ole mahdollisuutta kerryttää varallisuutta, sillä toimeentulotuessa otetaan huomioon kaikki tulot. Tämä on huomattava epäkohta, josta keskustellaan parhaillaan sosiaaliturvakomiteassa”, Hiilamo kertoo.

Myös kaupallisten tuotteiden ja palveluiden hinnoittelussa näkyy usein perhe- tai parikeskeinen lähtökohta, jonka yksinasuva voi kokea syrjiväksi. Yhden hengen hotellihuone on suhteessa kalliimpi. ”Ota kolme, maksa kaksi” -tyyppiset tarjoukset eivät aina kohtaa pienessä kerrostaloyksiössä asuvan sinkun tarpeita.

”Kaupallisen logiikan luulisi toimivan. Tuntuisi hassulta ajatella, ettei vaikkapa kaupungeissa otettaisi huomioon suurinta asiakasryhmää”, Heikki Hiilamo ihmettelee.

Yksinasuvien enemmistö on epäkohdista huolimatta varsin tyytyväisiä elämänlaatuunsa, ja siinä tärkeä tekijä ovat sosiaalinen yhteisyyden kokemus ja vuorovaikutussuhteet. Yksinasuvalla ne rakentuvat hieman toisin kuin perheellisillä. Heidän turvaverkkoaan ovat vaikkapa aikuistuneet lapset, muut sukulaiset, ystävät, naapurit sekä työ- ja harrastus-kaverit.

Monelle myös lemmikkieläin on rakas ja tärkeä kaveri arjessa.

Kyläyhteisön henkeä kerrostalossa

Helsinkiläisen Sirpa Karjalaisen verkostoa ovat omat aikuiset lapset, työkaverit sekä ystävä- ja harrastusporukat. Hän on eron jälkeen asunut yksin kymmenisen vuotta.

Viime aikoina hänelle on muodostunut tärkeäksi ryhmärakentamismallilla syntynyt kerrostaloyhteisö, joka luo sosiaalisen asumisen tavan keskelle suurkaupunkia.

”Sinkulla ei välttämättä ole varaa asua leveästi haluamallaan alueella, vaan on löydettävä edullisempia tapoja asua mukavasti ilman, että joutuu tinkimään kaikesta muusta, hän kuvailee.

Karjalainen sanoo ”kadehtineensa kauan” esimerkiksi tanskalaisia, jotka aikaa sitten ovat kehittäneet yhteiskunnassaan erilaisia tapoja asua itsenäisesti mutta yhdessä.

”Kun kuulin ryhmärakentamisen mahdollisuudesta ystäväni kautta, kiinnostuin heti. Olen maalta kotoisin, ja tässä asumismuodossa on samaa kylä-yhteisön henkeä.”

Kalasatamaan rakennetussa kerrostalossa on 40 tavallista asuntoa mutta myös runsaasti yhteisiä tiloja, kuten iso olohuone, ravintolatason keittiö, vierashuone, verstas, harrastustiloja, terasseja ja puulämmitteinen sauna. Koko talo on valjastettu yhteisölliselle elämänmuodolle, johon saa osallistua siinä määrin kuin haluaa. Karjalaisen puheissa vilahtelevat laatikkoviljely, joululeivonta, yhteiset illalliset, ompelusessiot, joogatunnit ja kuusijuhlat.

Tämä kaikki ei tietenkään synny itsestään, vaan edellyttää taloyhtiön hallitukselta ja asukkailta organisointikykyä ja yhteishenkeä.

”Ovikelloni ei ole varmaan koskaan soinut niin usein kuin nyt. Sinkkuna otan ilon irti siitä, että voin myös luottaa saavani apua, jos vähänkin vinkaisen”, Karjalainen sanoo.

”Meidän leidi-ikäisten sinkkujen oli helppo löytää toisemme, mutta vaikka talossa on paljon myös pareja ja perheitä, ei esiinny klaaniajattelua. Ihmiset ovat ikään kuin yksilöinä mukana. Se mahdollistaa rennon kanssakäymisen, jossa on helppo pyöriä sinkkuna mukana”, hän kuvailee.

Karjalainen arvelee, että oma asuinyhteisö saattaa helpottaa myös eläkkeelle jäämistä, joka muutoin voisi merkitä isoa lovea sosiaalisessa elämässä.

Yksinasuminen on kehitysprosessi

Yhteisöllisyyden tärkeä merkitys nousi esiin myös yksinasuvien mielen hyvinvointia kartoittavasta THL:n tutkimusaineistosta.

Nina Tamminen kertoo merkittävästä havainnosta, joka kiteytyy sanoihin ”yksin mutta yhdessä”. Ilmeni, että yksinasuville huomattavan tärkeitä ovat yhteiset julkiset tilat, kuten kirjastot, kahvilat, opiskelijaruokalat ja muut neutraalit oleskelupaikat. Niihin voi mennä yksin, mutta samalla kokea yhteenkuuluvuutta toisten kanssa.

Raija Eeva toteaa, että yksinasuvan on oltava aktiivinen pystyäkseen kanavoimaan arkisen keskusteluntarpeen, joka perheellisellä toteutuu helpommin. Kenen kanssa käsitellä tunnekuormia tai pohdiskella isoja päätöksiä?

”Yksinasuva tarvitsee tunnetaitoja, taloudellisia taitoja, monipuolisia arjen taitoja sekä rohkeuden taitoa, jotta uskaltaa yksin vaikkapa matkalle tai konserttiin. Itsetuntemuksen merkitys korostuu”, Eeva sanoo.

”Yksinasuminen on kehitysprosessi. Se, missä vaiheessa polkua on, vaikuttaa siihen, millaista se on. Parhaimmillaan se voi olla palkitseva, vahvistava kokemus elämänhallinnasta.”

Tyypillisimmin yksin asutaan muutamia vuosia. Harva asuu yksin yli 20 vuotta.

Verkostoituminen tärkeää

Koska asumiskulttuurin murrokselle ei näy loppua, on syytä pohtia, millä keinoin yksinasuvien sosiaalisia verkostoja voisi tulevaisuudessa lujittaa. Heikki Hiilamo toteaa, että asumisen kaavoitusratkaisut ovat yksi keino.

”Olisi tärkeää kaavoittaa asuntoihin yhteisiä tiloja ja pihoja, joissa tullaan tutuiksi. Myös kansalaisyhteiskunnan ruohonjuuritason toiminnalla voi vahvistaa yhteisöllisyyttä”, hän sanoo.

Nina Tamminen vahvistaa, että esimerkiksi järjestössä tai seurakunnassa toimiminen on osoittautunut monelle mielen hyvinvointia lisääväksi tekijäksi. Sekä Tamminen että Raija Eeva toteavat, että yksinasuvallakin elämän kantavia voimia ovat arvostuksen tunne ja merkityksellisyyden kokemus – sekä väestöryhmänsä edustajana että yksityisenä ihmisenä.

”Oman näköinen elämä, jota yhteiskuntakin on mukana mahdollistamassa.”

Lähteet: ”Sosiaaliset suhteet tärkeitä yksinasuvien mielenterveydelle.” THL:n Tutkimuksesta tiiviisti -julkaisu 27/2020; Toimeentulotuen saajien elämäntilanne, asuminen ja työnteko. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:28; Nina Tamminen: ”Yli miljoona suomalaista asuu yksin – asumisen murroksen vaikutuksia hyvinvointiin on tutkittu vasta vähän.” THL-blogi 2019; Yksin osana elinkaarta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 66/2018; Yksinasuminen yleistynyt etenkin nuorten ja iäkkäiden ikäryhmissä 2019. Tilastokeskus: Asunnot ja asuinolot; Raija Eeva: ”Vahva täytyy olla että pärjää yksin.” Pro gradu -tutkielma. Turun yliopiston sosiaalityön laitos 2014; Yksinasuvat ry; YLE.

Lue myös nämä

Lisää aiheesta