Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Talon huolto vuodenaikojen mukaan

Teksti:
Jari Valtonen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 27.11.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Kiinteistönhuollossa tulee ottaa huomioon vaihtuvat vuodenajat. Omakotitalon ja taloyhtiön hoitoon vaikuttavat erityisesti syksyllä ja keväällä sade ja talvella lumi.

Pientalosta huolehtiminen on paitsi eteen tulevien tilanteiden ratkaisemista ja niihin reagoimista, myös ongelmien ennaltaehkäisyä. Erilaisiin sääolosuhteisiin liittyvät huoltotoimenpiteet kannattaa ennakoida ajoissa ja kerätä huoltokirjaan. Siihen merkitään myös muut oman talon hoitoon liittyvät työt ja tarkistukset.

Uusissa pientaloissa huoltokirja on pakollinen. Ympäristöministeriön verkkosivuilta on saatavana malli huoltokirjaksi, jonka voi tulostaa pohjaksi ja alkaa kerätä siihen tietoa. Myös Suomen Omakotiliitto tarjoaa jäsenilleen huoltokirjaa.

Talon huolto keväällä

Keväällä on tärkeintä tarkistaa talven aikana talolle koituneet vahingot ja korjata ne. Myös sulavat lumet voivat aiheuttaa ongelmia.

Katon kunto

  • Savupiipun ja etenkin sen juuripellin kunto pitää tarkistaa joka kevät, sillä katon rakenteet liikkuvat hieman talven aikana.
  • Juuripellin tiivisteen tulisi joustaa, mutta ajan myötä se kovettuu ja hapertuu.
  • Katon ja kattomateriaalien on kestettävä kovaakin tuulta. Varsinkin runsaslumisen talven jälkeen kannattaa tarkistaa, ettei katto ole vaurioitunut raskaan lumikuorman alla.

Sulavat lumet

  • Jos tontilla on tilaa, seinän vieressä oleva lumi kannattaa lapioida kauemmaksi.
  • Lumien sulamisvesiä voi myös yrittää ohjata poispäin rakennuksesta.

Tarkista myös pihapuiden kunto, etteivät niiden oksat lennä tuulen mukana tai lahoavat puut kaadu talon päälle.

Talon huolto kesällä

Kesällä on hyvä aika kunnostaa taloa ja tehdä perusparannuksia. Talon ukkossuojaus on syytä tarkistaa, sillä ukkoskausi on vilkkaimmillaan juhannuksen tienoilta heinäkuun loppuun.

Ulkoseinien kunto

Paahtava aurinko kuivattaa puutalon ulkolaudoitusta ja haalistaa maalipintaa. Ulkopintaan kannattaa siis käyttää hyvää ulkomaalia. Hilseilevä maali kertoo, että asialla on jo kiire.

Ukkossuojaus

Rakennus pitäisi olla suojata ukkoselta ulkoisesti ja sisäisesti. Iskun kohteeksi joutumista ei voida estää, mutta salamavirta pyritään johtamaan mahdollisimman turvallisesti maahan. Ukkossuojaus on helpointa tehdä talon rakennusvaiheessa, mutta se onnistuu myös jälkikäteen. Jos ei tiedä, onko omassa talossa ukkosenjohdatin, neuvoa voi kysyä paikalliselta sähkölaitokselta tai -urakoitsijalta.

  • Ulkoiseen suojaukseen kuuluvat metallinen salamasieppari, mahdolliset muut kattojohtimet, alastulojohtimet ja maadoitukset. Siepparista viedään johtimet vastakkaisia räystäitä ja nurkkia pitkin maahan.
  • Maaperän sähkönjohtavuus vaikuttaa siihen, kuinka tehokkaasti rakennus tulee suojata.
  • Sisäinen suojaus onnistuu ylijännitesuojalla, joka torjuu salamoinnin aiheuttamat virtapiikit. Ilman suojaa kodin elektroniikkalaitteet voivat vaurioitua.

Talon huolto syksyllä

Syksyn sateet teettävät työtä talon huoltajalle. Ennen syyssateiden alkamista on hyvä tarkistaa useita kiinteistön kuntoon vaikuttavia asioita. Vaikka sade kastelee seinät ja ikkunanpuitteet, kosteuden ei pidä päästä talon rakenteisiin.

Talon huolto syksyllä

Sadevesikourut puhdistetaan roskista ja lehdistä ennen lumien tuloa.

Talon rakenteet

  • Jos taloon on rakennettu piilosokkeli, kannattaa varmistaa, ettei maakosteus pääse nousemaan seinärungon alaohjauspuuhun.

  • Maanpinnan on oltava kalteva, jotta sade- ja valumavedet kulkeutuvat rakennuksesta poispäin.

Tiivistykset

  • Katon pitää olla ehjä ja tiivis.

  • Ikkunapeltien liitoksien on oltava tiiviitä ja kunnossa. Ikkunapelti tulee kallistaa riittävästi ulospäin ja riittävän pitkälle seinästä. Kunnollinen tippanokka ohjaa valuvan sadeveden seinäpinnan ohi.

Salaojat

  • Salaojien kunnon ja toimivuuden seuranta kannattaa ottaa jokasyksyiseksi tavaksi.
  • Tarkistuksen yhteydessä kurkataan kokooja- ja tarkastuskaivoihin sekä purkuputken päähän mahdollisten tukkeumien varalta.
  • Pienet tukokset ja kertynyt liete irrotetaan painevedellä huuhtelemalla.

Sadevesijärjestelmät

Sadevesijärjestelmän eli kourujen ja syöksytorvien kunto ja toimivuus tarkistetaan sekä puhdistetaan roskista ja lehdistä. Jos kouruissa on vuotokohtia, ne on paikattava välittömästi.

Rännikaivot puhdistetaan. Kertynyt vesi kertoo putkiongelmista. Kaivon lietepesään kertynyt sakka poistetaan.

Räystään ja aluskatteen on jatkuttava reilusti seinälinjan ulkopuolelle, jotta sadevesi, ilmasta tiivistyvä kondenssikosteus ja vuotovesi eivät ohjaudu seinärakenteisiin.

Mikäli maanpinta on noussut rakennuksen vierustalla, sitä alennetaan ja samalla muotoillaan niin, että sadevedet valuvat pois rakennuksesta.

Talon huolto talvella

Runsaslumisena talvena lunta saattaa kertyä katolle jopa tonneittain, ja kattorakenteet kestävät vain tietyn määrän painoa. Sääennusteita seuraamalla voi varautua esimerkiksi pakkasen aiheuttamiin lämmityskustannusten nousuun.

Talotekniset järjestelmät, kuten lämmitys ja ilmanvaihto, vaativat myös aika ajoin myös toimivuuden tarkistusta. Mikäli oma osaaminen ei riitä, kannattaa kysyä asiantuntija-apua. Sähkö- tai LVI-alan yritysten lisäksi apua saa esimerkiksi paikallisesta omakotiyhdistyksestä.

Kattorakenteet

Lumen tiheys vaihtelee katoilla esimerkiksi tuulesta ja muista sääolosuhteista riippuen. Saman syvyinen lumikerros voi olla painoltaan hyvinkin erilainen. Poikkeuksellisen raskas lumikuorma täytyy tiputtaa alas katolta.

Myös itsekseen alas tuleva lumi aiheuttaa vaaratilanteita. Lumi kannattaa pyrkiä pudottamaan pakkasten aikana, sillä pakkaslumi on suojalunta kevyempää. Katto ei myöskään ole pakkasella yhtä liukas kuin suojakelillä.

Lunta pudotettaessa huomioitavaa:

  • varustaudu turvaköydellä

  • ole varovainen

  • varoita muita talon asukkaita ja ohikulkijoita

  • jätä katolle pieni lumikerros jäätymisen estämiseksi

  • varo vaurioittamasta katon rakenteita, antenneja tai vesikouruja.

Lumitöiden tekemiseen kannattaa varata kunnolla aikaa. Jos lunta pudotetaan katolta, ohikulkijoita pitää varoittaa.

Lumesta puhdistetaan myös:

  • kulkuväylät

  • vajat ja muut ulkorakennukset

  • terassit

  • autotallin katto

  • jäteastiat ja postilaatikot.

Putkistot

Kova pakkanen saattaa jäädyttää vesiputket ja -mittarin, joskaan ongelma ei ole yleinen. Jäätyminen uhkaa usein myös pakkasen lauhtuessa, ei vain paukkupakkasilla.

Jäätymisen voi estää asentamalla putken sisään automaattisen lämpövastuksen, joka reagoi lämpötilan vaihteluun ja lämmittää putkea riskikohdasta.

  • Jos lämpövastus asennetaan valmiiseen rakenteeseen, putki täytyy purkaa.
  • Jäänestolaitteet kannattaa hankkia ja asentaa hyvissä ajoin ennen paukkupakkasia.

Tarvittaessa myös pieni vesinoro yhdestä hanasta vesimittarin lähellä tai muualla talossa estää jäätymisen. Vettä ei mene kovin paljon hukkaan, mutta keino on huomattavasti halvempi kuin rikkoutuneen putken korjaus.

Huoltokirjaan kootaan:

  • kiinteistön huollon ja kunnossapidon kannalta oleelliset tiedot

  • rakenteiden, järjestelmien ja laitteiden käyttöikätavoitteet

  • ohjeet sekä tarkastus- ja huolto-ohjelmat.

Talon kuntoa voi tarkkailla myös valokuvien avulla. Eri vuosien kuvia vertailemalla rapistumisen näkee helposti.

Talokohtaisen huoltokirjan edut

  • Ennakoivan ja suunnitelmallisen huollon ansiosta laitteiden käyttöikä pitenee ja yllättävät korjaustarpeet vähenevät.

  • Asiakirjat, käyttöohjeet ja yhteystiedot ovat kootusti samassa paikassa ja järjestyksessä.

  • Myyntitilanteessa tiedot esimerkiksi tehdyistä korjauksista siirtyvät kirjallisessa muodossa ostajalle.

  • Hyvin ylläpidetty huoltokirja lisää talon arvoa.

Lisätietoja:

Paikalliset omakotiyhdistykset

Toukotalkoiden tarkistuslistat asunnon huoltamiseen