12 juustokakkua ilman liivatetta – nämä suussa sulavat herkut onnistuvat varmasti

Juustokakun voi tehdä myös ilman liivatetta – ja vaihtoehtoja riittää. Maistuisiko suklainen, marjaisa vai hedelmäinen juustokakku?

Vadelmajuustokakku
Teksti: Enna Pohjala
Kuvat: Arnould Piia
18.5.2026 | Päivitetty 18.5.2026

Juustokakuista on monenlaisia reseptejä: osassa liivate on paikallaan ja osa onnistuu hyvin ilman. Liivatetta käytetään usein juustokakkuresepteissä, joissa on hapokkaita hedelmiä, marjoja tai paljon nestettä.

Ilman liivatetta valmistettavan juustokakun rakenne on ihanan pehmeä ja helposti lusikoitava. Se on jopa hieman helpompi valmistaa, sillä yksi työvaihe jää pois.

Kun juustokakun tekee ilman liivatetta, kannattaa käyttää täysrasvaista tuorejuustoa tai mascarponea kevyttuotteiden sijaan. Tuorejuusto kiinteyttää juustokakkumassaa jonkin verran, mutta mukaan on hyvä lisätä esimerkiksi suklaata, joka auttaa kakkua pysymään paremmin muodossaan.

Ilman liivatetta valmistettu juustokakku jää usein hieman pehmeämmäksi, joten huomioi, etteivät kakun päälle lisättävät koristeet ole liian painavia eikä niitä ole liikaa. Jos kakun rakenne vaikuttaa pehmeältä hyydyttämisen jälkeen, se kannattaa nostaa esille jääkaapista vasta juuri ennen tarjoilua, jotta se ei pehmene liikaa huoneenlämmössä.

Yksi vaihtoehto liivatteelle on kasvipohjainen agar agar, joka hyydyttää juustokakun hyvinkin jämäkäksi. Agar agarin avulla myös hapokkaammat tai nestemäisemmät juustokakkumassat kiinteytyvät hyvin.

Suklaaklassikot juustokakkuina – voiko olla parempaa?

Tee suosikkisuklaat kakuiksi, ja hurmaat vieraasi! Fazerina-juustokakussa yhdistyvät suklaa ja appelsiini ja lumoavassa Geisha-juustokakussa maistuu herkullisesti hasselpähkinä. Nutellajuustokakun täytteessä on tuttua hasselpähkinä-kaakaolevitettä ja kakun valmistukseen tarvitsee vain muutaman ainesosan.

Raikkaat mango-, lime- ja passionjuustokakut

Mangojuustokakku on yksi suosituimmista juustokakuista, eikä ihme. Hedelmäisen kakun pehmeää täytettä raikastaa omenamehu ja se hyytyy kauniisti agar agarin avulla.

Unelmanpehmeässä limejuustokakussa yhdistyvät täydellisesti vanilja, makea valkosuklaa ja kirpeä limetahna – kun lime on kakun päällä, se ei vaikeuta hyytymistä. Trooppisessa passionjuustokakussa valkosuklaa-rahkatäytteen pehmeyttä tasapainottavat kirpsakat passionhedelmät.

Klassikkokeksit ja juustokakut – taivaallinen yhdistelmä

Oreo-juustokakun pehmeässä täytteessä rapsahtelevat rapeat keksisattumat. Pohja tehdään murskatuista Oreo-kekseistä ja pinta koristellaan näyttävästi puolikkailla kekseillä.

Biscoff-juustokakku on vastustamaton pohjasta kuorrutteeseen: rapea Biscoff-keksipohja peitetään samettisella moussella, jossa maistuu kaneli ja karamelli, ja kakku viimeistellään keksileviteellä.

Lusikoi raikas juustokakku suoraan lasista

Tarjoilulasiin koottu juustokakku on hyvä vaihtoehto pienempiin juhliin tai jälkiruoaksi. Lasipurkkiin tehty juustokakku kulkee myös näppärästi retkelle tai piknikille mukaan.

Valkosuklaajuustokakun päällysteenä on ihanaa mansikka-raparperisosetta. Jos pidät vielä kirpeämmästä, niin leivo pirteä limejuustokakku. Se on lainannut makumaailmansa klassikolta, amerikkalaisesta key lime pie -piirakasta.

Marjaisat juustokakut kaunistavat kahvipöydät

Kaunis vadelmajuustokakku on juhlapöydän koristus! Kakussa yhdistyvät täydellisesti raikkaat vadelmat, makea valkosuklaa ja täyteläinen tuorejuusto. Kokonaisia pensasmustikoita sisäänsä kätkevä sinivalkoinen valkosuklaajuustokakku on juhlien luottokakku ympäri vuoden.