Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sitruunamelissa maistuu muutenkin kuin mansikkakakun koristeena – kokeile raikasta yrttiä kalan kanssa, kastikkeissa ja salaateissa

Teksti:
Marita Joutjärvi ja Yhteishyvä
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 3.5.2021
|
Muokattu: 2.5.2022
Raikkaan sitruunaisen makunsa ja tuoksunsa ansiosta sitruunamelissa sopii mausteeksi samoihin ruokiin kuin sitruunakin. Mintulle ja basilikalle sukua oleva sitruunamelissa maustaa niin perunasalaatin, kalan kastikkeen kuin kesäiset juomat ja mansikkaiset jälkiruoat.

Mintun ja basilikan sitruunainen sukulainen

Aasiasta kotoisin oleva sitruunamelissa on aromaattinen ja pehmeälehtinen yrtti. Raikkaanvihreät lehdet muistuttavat muodoltaan sahalaitaista sydäntä ja niiden pinnassa on karheaa nukkaa. Sekä maku että tuoksu ovat voimakkaan sitruunaiset.

Sitruunamelissa on basilikan tapaan herkkä kylmälle. Suojaa se siis viimalta matkalla kaupasta kotiin ja säilytä huoneenlämmössä. Sitruunamelissa on parhaimmillaan tuoreena, mutta lehtiä voi myös pakastaa. Kuivattuna herkkä aromi laimenee helposti.

Näin käytät sitruunamelissaa ruoanlaitossa

Kun mietit, mihin sitruunamelissaa käyttäisit, suuntaa ajatuksesi sitruunan, mintun ja basilikan suuntaan. Sitruunamelissa sopii nimittäin moniin samoihin ruokiin kuin nekin. Kokeile sitruunamelissaa kalan kanssa maistuvaan jogurttikastikkeeseen, tee siitä pestopeite uunilohelle tai täyte mantelikalalle. Hienonna sitruunamelissaa salaattiin. Sitruunamelissa maistuu ihanalta myös herneiden, vihreiden papujen ja uusien perunoiden kanssa.

Sitruunamelissa jälkiruoissa

Sitruunamelissa on tuttu näky kesän mansikkakakuissa, mutta se maistuu myös mustikan ja muiden hedelmien, kuten ananaksen ja persikoiden kanssa. Helppo ja herkullinen jälkiruoka syntyy kun pilkot sesongin hedelmiä ja marjoja salaatiksi ja maustat sen sitruunamelissalla.

Viimeistele ja koristele sitruunamelissalla

Niin suolaiseen kuin makeaan sopivan sitruunaisen makunsa ansiosta sitruunamelissa on suosittu koristeyrtti. Käytä sitä jälkiruokien, salaattien sekä liha-, kala- ja kasvisruokien viimeistelyyn. Myös sima, juomasekoitukset ja boolit ja vesi saavat juhlan tuntua sitruunamelissasta. Lisäksi se on hyvä teeyrtti.

Sitruunamelissa ja muut yrtit

Voit myös yhdistää sitruunamelissan muihin yrtteihin. Erityisen hyvän parin se muodostaa sukulaistensa basilikan ja mintun sekä persiljan, tillin ja ruohosipulin kanssa. Tee esimerkiksi yrttivoita, -majoneesia tai salaatinkastiketta.

Oi ihanat yrtit! Katso lisää vinkkejä ja reseptejä yrttien käyttöön