Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Opi uusi kokkaustaktiikka! Pelasta arki-illat yhden pellin ruoilla

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
Ninna Lindström
Julkaistu: 8.9.2021
|
Muokattu: 8.9.2021
Helpoista helpoimmat arkiruoat syntyvät yhden pellin taktiikalla: levitä aterian ainekset samalle pellille ja anna uunin huolehtia lopusta. Parilla pienellä kikalla varmistat, että saat peltiruoasta kerta toisensa jälkeen maukasta ja takuulla mehevää.

1. Kokoa pellille täysipainoinen ateria

Valitse arki-iltaan peltiruoka, jossa on runsaasti kasviksia, mutta myös riittävästi proteiinia. Pienet broileripalat, pyörykät tai kalafileet kypsyvät samassa tahdissa kasvisten kanssa. Aikaa tarvitset raaka-aineista riippuen korkeintaan tunnin. Usein saat perheen aterian pöytään jo vajaassa puolessa tunnissa.

2. Pilko ainekset haarukkapaloiksi

Mitä nälkäisempi porukka, sitä pienemmät palat. Ohuet suikaleet kypsyvät kyllä nopeasti, mutta uunissa ne myös kuivuvat herkästi. Jätä siis kasviksiin ja liha- ja kalapaloihin vähän kokoa, niin ne kypsyvät pinnasta rapeiksi, mutta jäävät sisältä meheviksi. Leikkaa juurekset parin sentin kuutioiksi tai paksuiksi ”maalaisranskalaisiksi”. Irrottele kukka- ja parsakaalit suupalan kokoisiksi kukinnoiksi. Pienet kalafileet ja esimerkiksi ohuet broilerinfileeleikkeet voit lisätä pellille kokonaisina, sillä ne kypsyvät äkkiä.

3. Älä jynssää – käytä leivinpaperia

Repäise pellille leivinpaperista pala, joka peittää pellin kunnolla laidasta laitaan. Ruoan jälkeen tiskiin päätyvät vain lautaset ja ruokailuvälineet.

4. Hiero mausteet pintaan rypsiöljyn kanssa

Ennen kuin levität herkkupalat pellille, pyöräytä niihin kunnolla mausteita. Näppärä kikka on koota kasvikset isoon kulhoon, jossa ensin sekoitat tilkan rypsiöljyä ja kuivamausteet. Öljy pitää huolen siitä, että kasvikset eivät kuivu ja mausteet levittyvät helpommin. Kun käytät mausteseoksia, lisää suolaa säästeliäästi, sillä monet seokset sisältävät jo valmiiksi suolaa. Sekoita kasvikset ja mausteet huolellisesti, jotta mausteet levittyvät paloihin tasaisesti. Jos haluat välttää kulhotiskin, mausta ainekset pellillä. Pirskota öljy ja ripota mausteet paloille ja kääntele niitä käsin tai lastalla, kunnes ne ovat kauttaaltaan mausteiden peitossa.

5. Lisää ainekset pellille portaittain

Paahda yhden pellin ruoat 200–225-asteisessa uunissa. Kun valmistat hitaasti kypsyviä juureksia, raakaa lihaa tai broileria, anna ruoan kypsyä alhaisemmassa lämmössä pidempään. Kun paahdat kasviksia, jotka saavat jäädä rapsakoiksi, ja esimerkiksi kypsiä pyöryköitä, voit säätää uunin kuumemmaksi ja lyhentää valmistusaikaa. Kun ruoassa on eri kypsennysajan vaativia aineksia, laita ne pellille eri aikoihin: esimerkiksi juures-kalapeltiin kypsennetään ensin juureksia vartti ja ahvenfileet lisätään mukaan toiseksi vartiksi. Näin kala ja kasvikset ovat valmiita samaan aikaan.

6. Muista maustaa myös jälkikäteen

Ota pelti uunista ja kruunaa ruoka tuoreilla yrteillä tai vaikka vihreillä salaatinlehdillä. Voit sekoittaa tässä vaiheessa mukaan myös mehukkaan maustekastikkeen, jonka teet esimerkiksi rypsiöljystä, viinietikasta ja yrteistä. Lämpimät paahdetut ainekset imevästi itseensä ihanasti lisämakua ja kosteutta.

+ Superhelpot kastikkeet yhden pellin ruoille

  1. Sillä aikaa, kun ruoka kypsyy uunissa, sekoita sille kylmä kastike. Valitse pohjaksi kermaviili, ranskankerma, maustamaton jogurtti tai majoneesi. Mausta pohja esimerkiksi sinapilla, sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla tai sekoita joukkoon reilusti yrttejä.
  2. Peltiruoille sopivat kastikkeiksi myös valmiit pestot ja tomaattiset salsakastikkeet. Nopsasti lisämakua valmiille ruoalle antavat myös bbq- ja sweet chili -kastikkeet.
  3. Korvaa kastike juustoraasteella tai murenna pellille fetaa tai salaattijuustoa paahtamisen loppuvaiheessa. Lisää juusto ruoan päälle ja anna sulaa pehmeäksi.
  4. Tee ruokaan muutama kolo ja riko niihin kananmunat. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, kunnes valkuaiset ovat kypsiä, mutta keltuaiset vielä pehmeitä. Pehmeät keltuaiset toimivat kastikkeena.

Minkä herkullisista peltiruoista teet seuraavaksi?