Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kolme grillimenua kesäherkutteluun

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 13.6.2024
|
Muokattu: 13.6.2024
Grillipihvi, kanavartaat vai herkulliset grillimaissit? Kesän menut valmistuvat grillissä ja sopivat moneen makuun. Ne tarjoavat herkullisen kattauksen sesongin parhaita raaka-aineita.

Välimerellisiä vartaita ja salaattia grillistä

Oreganolta, rosmariinilta ja valkosipulilta maistuva hunajainen marinadi tekee kana-halloumivartaista vastustamattoman hyviä. Kanapalat ja halloumista leikatut kuutiot pujotetaan vartaisiin. Väliin voi laittaa myös kesäkurpitsaa ja paprikaa. Makumaailman viimeistelee kirpeänmakea raparperihilloke.

Välimeren alueelta tutusta tabbouleh-salaatista saa aterialle ruokaisuutta. Tuoreilla yrteillä maustetun kuskuspohjan voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Salaatti tarjotaan grillatun munakoison, kukkakaalin ja paprikan kanssa. Kikherneet sujahtavat folionyytin sisään ja kurkumalla värjätyt flatbreadit paistuvat ritilöiden päällä. Tarjolle nostetaan vielä kulhollinen raikasta tsatsikia ja ruokajuhla voi alkaa.

Etukäteen valmisteltava jälkiruoka helpottaa kesäistä grillaushetkeä, jossa on paljon muuta tekemistä. Juustokakun voi tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin ja nostaa sieltä suoraan tarjolle. Lähi-idän mausteisten makujen jälkeen raikas sitruunainen juustokakku tekee varmasti kauppansa.

Pihvin ja Bloody Maryn ystävälle

Rapea, raikas ja hieman polttava tomaattisalaatti on koukuttavan hyvää. Bloody Mary -drinkistä inspiraation saaneeseen salaattiin pilkotaan tomaattien lisäksi selleriä, fenkolia ja punasipulia. Joukkoon lisätään oliiveja ja salaatinkastikkeessa maistuu tabasco.

Raskaan grilliruoan kanssa maistuvat kevyet kasvislisukkeet ja salaatit. Kasviksistakin saa näyttävät tarjoilut, kun ne leikkaa vinosti isohkoiksi paloiksi. Kesäkurpitsat grillataan ja nostetaan sen jälkeen sitruunan ja timjamin makuiseen jälkimarinadiin.

Murea ja nopeasti kypsyvä fileelankku on helppo valinta grilliin. Valmiiksi pippuroitu pihviliha kypsyy kuumassa grillissä noin viidessä minuutissa ja saa jäädä sisältä punertavaksi. Se tarjotaan voimakkaan makuisen itse tehdyn maustevoin kanssa. Aurinkokuivatut tomaatit tekevät maustevoista umamisen ja piparjuuritahnasta tulee siihen pieni polttava puraisu.

Jälkiruoaksi maistuu alkukesän ykkösherkku raparperi. Siitä tehdään jo edellisenä päivänä raikas ja kylmä sorbetti. Kylmä jäätelö antaa kuumalle grilli-illalle kepeän lopetuksen.

Grilliklassikot meksikolaisittain

Grilliruoat voi koostaa myös meksikolaisten makujen ympärille ja etenkin maissit nousevat seuravalle tasolle tässä keittiössä. Kuumat maissit sivellään limellä maustetulla majoneesikastikkeella, päälle ripotellaan juustomurua ja hienonnettua korianteria. Pieni ripaus chilihiutaleita viimeistelee herkun, jonka jälkeen tekisi mieli nuolla sormet puhtaaksi.

Hampurilaiset ovat grillibileiden kestosuosikki. Niihin saa texmexin makua, kun pihveinä käyttää mustapapupihvejä ja väliin lusikoi salsakastiketta. Pientä extraa antaa väliin paistettu rapea pekoni.

Hamppareiden kanssa tarjotaan nachoja sekä tietysti itse tehtyjä kastikkeita. Guacamole ja ananassalsa ovat maultaan kivan erilaiset.

Meksikolainen grillimenu on nopea ja helppo, joten jälkkärin tekemiseen voi käyttää hieman enemmän aikaa. Muurinpohjalettujen paistaminen on kesäistä ajanviettoa parhaimmillaan.

Kun lettutaikinan tekee valmiiksi ennen grillailun aloittamista, voi lettujen paistamisen aloittaa vaikka heti kun pääruoat on syöty.

Letut syödään tietysti kuumana suoraan muurikalta, joten paistajan roolia on reilua vaihdella. Täytteet valitaan oman mielen mukaan. Jos haluaa pysytellä meksikolaisessa tunnelmassa, letuille voi tehdä limellä ja ruokosokerilla maustetun hedelmäsalsan.

Muut Yhteishyvän grillimenut löydät alta