Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Viime vuoden Menestysresepti-voittaja: Jo seitsemän miljoonaa myytyä Rostista – nyt tuote löytyy myös pakastealtaasta

Teksti:
Iina Kansonen
Kuvat:
Vesa Tyni
Julkaistu: 10.8.2021
|
Muokattu: 26.8.2021
Vuonna 2020 Suomalainen menestysresepti -ohjelman voitti Rostis-piirakka. Nyt leipomo Rostenin markkinointijohtaja muistelee, miltä tuntui nähdä oma tuote ensi kerran kaupan hyllyllä.

Kun turkulainen perheleipomo Rosten lähti mukaan Suomalainen menestysresepti 2020 -kilpailuun, ei leipomossa osattu aavistaa, että voitto tulisi – eikä sitäkään, kuinka suuri vaikutus sillä olisi leipomon toimintaan.

”Kilpailun jälkeen meidän piti kiireellä rakentaa tuotantolinjaa tehokkaammaksi, koska Rostiksen kysyntä yllätti meidät täysin. Elettiin korona-aikaa. Kun muut joutuivat irtisanomaan työntekijöitä, me palkkasimme niitä lisää”, muistelee Rostenin markkinointijohtaja Veera Meltovaara.

Rostiksessa on rapea ruiskuori, jonka sisälle on leivottu riisiä, kananmunaa ja voita – siis modernisoitu versio riisipiirakasta. Meltovaara uskookin sen olevan yksi syy sille, miksi suomalaiset ovat tykästyneet Rostikseen.

”Emme pyrkineet keksimään pyörää uudelleen. Rostiksen makumaailma on suomalaisille tuttu, ja samalla tuote vastaa tämän ajan tarpeeseen, sillä se on helposti mukaan otettava.”

Ainutlaatuisia onnistumisen tunteita

Rostis tuli myyntiin valikoitujen S-ryhmän kauppojen paistopisteisiin elokuussa 2020. Maaliskuussa 2021 Rostis ilmestyi myös pakastealtaisiin. Nyt esimerkiksi välipalaksi sopivia ruistaskuja on myyty jo yli seitsemän miljoonaa kappaletta. ”Ja se näkyy viivan alla”, Meltovaara sanoo tyytyväisenä.

Hän kertoo Rostenin tiimin lähteneen kisaan rennolla asenteella. He eivät osanneet ajatella, että alkuperäisestä tuoteideasta olisi voinut kisan myötä hioutua Rostiksen kaltainen hieno tuote.

Vaikka tiimin asenne oli rento, oli kilpailu Meltovaaran mukaan kova puristus, jota ei hoideta vasemmalla kädellä. Jos kisassa haluaa menestyä, siihen täytyy panostaa, hän sanoo.

”Minussa on kilpailuhenkeä. Se tuli esille, kun aloimme pärjätä kisassa. Tein kaikkeni, jotta suoriutuisimme tehtävistä niin hyvin kuin mahdollista.” Kun Meltovaara näki Rostikset ensi kertaa kaupan hyllyllä, olo oli onnellinen ja helpottunut.

”Harvoin työuralle sattuu sellaisia superhienoja onnistumisen fiiliksiä kuin silloin. Minulla on kaksi lasta, ja tässä vähän niin kuin saatettiin kolmas maailmaan”, Meltovaara nauraa.

Hyvää palautetta ohjelmasta

Suomalainen menestysresepti -kilpailun voitto toi uskoa omaan tekemiseen, Veera Meltovaara sanoo.

”Teemme paljon tuotekehitystä, ja saimme varmuuden siitä, että kyllä me tämän osaamme.”

Meltovaaran kilpailusta saama palaute on ollut hyvää ja kannustavaa. Hän huomauttaa, että televisiossa näytetään paljon ruoka-aiheisia kilpailuohjelmia, mutta Suomalaisen menestysreseptin konsepti erottuu niistä.

”Kyseessä on positiivinen ohjelma, joka haastaa meidät kilpailijat aidosti miettimään tuotekehitystä monelta eri kantilta.”

Uusi Rostis-maku kehitteillä

Rostis on ollut kaupoissa pian vuoden verran. Myynti ei ole notkahtanut, vaan kysyntä kasvaa edelleen, Meltovaara kertoo.

Hän uskoo, että Rostiksen menestystarinaa selittää monta seikkaa, kuten oikea ajoitus ja televisio-ohjelman tuoma suuri huomioarvo.

”Onnistuimme luomaan tuotteen, joka puuttui valikoimasta, mutta jonka kuluttaja tietämättään halusi. Laadukas, hyvistä raaka-aineista valmistettu ja suomalaisia ruokaperinteitä kunnioittava tuote kiinnostaa.”

Meltovaara paljastaa kaikkia Rostiksen ystäviä ilahduttavan tiedon: Rostenilla kehitetään kovaa vauhtia rinnakkaismakua alkuperäiselle Rostikselle. Meltovaara ei suostu kertomaan, mikä maku on kyseessä, mutta jotakin hän kuitenkin paljastaa.

”Maku on karjalaisia perinteitä kunnioittava. Haluamme edelleen korostaa suomalaisuutta ja Rostiksen juuria.”

Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa etsitään uusia suomalaisia ruokainnovaatioita. Sarjaa voi seurata MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa kesän aikana.

S-ryhmä tarjoaa finalisteille taloudellista tukea tuotekehitykseen. Voittaja selviää 25.8. ja voittajatuote on S-ryhmän ruokakauppojen syksyn ykköslanseeraus. Edellisen kauden voittajia ovat Boltsi ja Rostis.

Lue lisää Suomalainen menestysresepti -kilpailusta

Nyt niitä saa kaupoista! Tällaisia ovat Suomalainen menestysresepti -kilpailun maukkaat tuotteet

Suomalainen menestysresepti -kilpailun voiton vienyt Fallero-falafel tuo ravintolatasoisen kasvisruoan kotiin: ”Tässä kotimaisessa tuotteessa on kaikki palaset kohdallaan”

Suomalainen menestysresepti 2021 -kilpailun voittaja on Fallero - Uuden menestysreseptin haku alkaa tammikuussa 2022!

Tässä he ovat – Suomalainen menestysresepti -kisan finalistit! Lue millaisilla tuotteilla kisataan voitosta

Menestysreseptin kehittäjien tiukka paikka: kuinka kuluttaja hurmataan?

Pekka ei löytänyt kaupasta mieleistä valmisruokaa – kehitti sellaisen itse: ”Ravintolatason annos alle viidessä minuutissa”

Suomalainen menestysresepti -finalisti Maria Jalkaselle tarjottiin ruokamessuilla raakasuklaata - syttyi rakkaus, joka toi mukanaan elämäntyön ja perheen

Miki Puikkonen kehittää tuotetta, joka saattaa mullistaa kasvisproteiinimarkkinat: ”Kipeälle vatsalle voi sanoa hyvästit”

”Lahnaa leivän päälle” – huippukokki haluaa unohdetun lahnan takaisin suomalaisiin ruokapöytiin

Suomalainen menestysresepti -finalisti Marjaana Pohjola on yrittäjäluonne, joka ei voisi kuvitella tekevänsä mitään muuta: ”Olen aina ollut oman tien kulkija”

Suomalainen menestysresepti -ohjelman ensimmäisen kauden voittaja Anssi Räntilä kokeilee kilpailussa onneaan jo kolmatta kertaa: ”Olen aina ollut kova myyntimies”

Kurkista kulisseihin – näin kuvataan Suomalainen menestysresepti -ohjelmaa

”Palkokasvit ovat tulevaisuuden ruokahitti”, uskoo Menestysresepti-kilpailun päätuomari Jyrki Sukula

”On riski kehittää ruokatuote, jossa tätä ei ole otettu huomioon” – Menestysresepti-kilpailun finaalissa näkyy panostus vastuullisuuteen

Menestysreseptin kehittäjien tiukka paikka: kuinka kuluttaja hurmataan?

Finaalista tulee tiukka – nouseeko voittoon kaurapasta, chia-välipala vai kenties Fallerot?