Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Oi myskikurpitsa! 4 helppoa ja lämmittävää sosekeittoa syksyn suosikkikurpitsasta

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Sami Repo
Julkaistu: 21.10.2020
|
Muokattu: 23.10.2020
Oletko sinäkin syönyt tänä syksynä myskikurpitsaa? Et ole ainoa, sillä päärynänmuotoinen, hieman makea myskikurpitsa on suomalaisten lempikurpitsa. Yksi helpoimmista ja herkullisimmista tavoista sen syömiseen on samettiseksi surautettu sosekeitto. Miedonmakuisen keiton voi maustaa monella tapaa. Tässä neljä hyvää ideaa!

Mikä on myskikurpitsan suosion salaisuus?

Myskikurpitsan vaalea, vahamainen kuori kätkee sisäänsä heleän oranssin, tiiviin hedelmälihan ja muita kurpitsoja maltillisemman määrän siemeniä. Makukin on muita kurpitsoja makeampi ja aavistuksen pähkinäinen. Parhaiten se pääsee esille paahdettuna, minkä takia kurpitsa kannattaa käyttää uunissa myös ennen keittoon lisäämistä. Kuoren voi paahtamisen jälkeen poistaa tai soseuttaa mukaan keittoon.

Myskikurpitsaa myydään enemmän kuin mitään muuta talvikurpitsaa ja sen suosio kasvaa vuosi vuodelta. Suosiota selittää varmasti sekin, että sitä saa kaupoista ympäri vuoden. Nyt syksyllä saadaan nauttia kotimaisesta sadosta, joten ota sesongista kaikki irti!

1. Myskikurpitsa + kookosmaito + currytahna

Currytahnalla maustettu myskikurpitsakeitto on tehty kookosmaitoon. Thaimaalaisen keittiön maut mieleen tuova syyssoppa saa lisämakua vielä limestä ja korianterista.

2. Myskikurpitsa + ruokakerma + muskottipähkinä

Tämä lempeä myskikurpitsakeitto maistuu taatusti koko perheelle. Myskikurpitsa saa seurakseen myös perunaa ja porkkanaa. Ripottele pinnalle tuoreita yrttejä makua tuomaan.

Älä heitä kurpitsansiemeniä pois! Näin paahdat ne rouskuviksi ripokkeiksi sosekeiton pinnalle

3. Myskikurpitsa + kookosmaito + linssit + inkivääri

Punaiset linssit tuovat lisäproteiinia kurpitsakeittoon, inkivääri ja kookosmaito tekevät kokonaisuudesta lempeän mausteisen. Lopputulos = kuin sisäistä villapaitaa lusikoisi.

4. Myskikurpitsa + ranskankerma + chili

Paahdettu myskikurpitsa saa lisäpotkua chilistä ja raikas ranskankerma tasapainottaa kokonaisuutta. Säästä hieman ranskankermaa ja chiliä koristeluun.

Purtavaa keiton päälle

Saat sosekeitosta ruokaisamman, kun ripottelet sen pinnalle jotain pureskeltavaa. Paahdettujen kurpitsansiementen lisäksi keiton päälle sopivat myös nämä ripokkeet.

Lisää kurpitsareseptejä ja vinkkejä