Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Nopea wokki on kiireisen gurmeeta! Opi helpot niksit, joilla wokit onnistuvat aina – myös ilman wokkipannua

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Panu Pälviä
Julkaistu: 10.1.2022
|
Muokattu: 21.4.2023
Rapeat wokkivihannekset pyörähtävät lautasille nopeimmillaan muutamassa minuutissa. Kun tunnet wokkaajan viisi sääntöä, teet kiistatta elämäsi parhaat wokkiruoat. Eikä huolta, vaikka et omistaisi wokkipannua. Wokkaaminen onnistuu myös paistokasarissa tai korkeareunaisessa paistinpannussa.

1. Paloittele kasvikset pieniksi

Tarkoitus on paistaa wokin kaikki ainekset nopeasti kuumassa öljyssä. Mitä ohuempia kasvissuikaleet ovat, sitä nopeammin ja rapeammiksi ne kypsyvät. Kun käytät kukkakaalia tai parsakaalia, irrota sekin pieniksi nupuiksi. Leikkaa myös liha, kala tai kasviproteiini pieniksi paloiksi, lastuiksi tai suikaleiksi, sillä wokissa on tärkeää saada aineksiin mahdollisimman paljon paistopintaa. Wokkiruokaa tehdessä eniten aikaa menee pilkkomiseen, joten hyvä apu kiireessä ovat valmiiksi paloitellut wok-vihannekset sekä liha- tai broilerisuikaleet.

2. Kuumenna pannu kunnolla

Anna pannun kuumentua hyvin ennen kuin lisäät siihen tilkan öljyä sekä kasvikset tai proteiinin. Kuuma wokkipannu varmistaa, että ruoan rakenteesta tulee herkullinen. Liian kylmällä pannulla ainekset tarttuvat helposti kiinni pannuun ja raaka-aineet voivat jäädä vetisiksi lötköiksi. Käytä wokkaamisessa ruokaöljyä, joka kestää korkeita lämpötiloja käryämättä. Rypsiöljy on hyvä vaihtoehto, mutta myös rapsi- ja auringonkukkaöljyt sopivat wokkaamiseen. Seesamiöljy ei kestä ihan yhtä kuumaa lämpötilaa kuin rypsiöljy, mutta sitäkin käytetään wokkiresepteissä, koska se tuo ruokaan autenttisen aasialaisen maun.

3. Paista pienissä erissä

Wokkiin ei saisi kertyä paistamisen aikana kosteutta. Se onnistuu, kun pannu pysyy kuumana ja ruoan määrä maltillisena. Lisää siis ainekset kuumalle pannulle pienissä erissä tai paista ne erikseen ja yhdistä vasta lopuksi. Hyvä tapa on paistaa ensin liha, kana, sienet tai kasviproteiini ja siirtää se pois pannulta. Samalla voit tyhjentää wokkipannuun mahdollisesti irronneen nesteen ja kuumentaa pannun uudelleen kasviksia varten. Etenkin, jos käytät pakastekasviksia, pidä pannu mahdollisimman kuumana, jotta kasviksista irtoava kosteus ei jää pannuun vaan haihtuu nopeasti pois. Kun kokkaat kala- tai äyriäiswokkia, lisää kalat ja esimerkiksi katkaravut pannulle vasta lopuksi, niin ne eivät ehdi ylikypsyä.

4. Lisää kastike lopuksi

Kun wokki on viimeistä silausta vaille kypsä, voit lorauttaa pannulle maustekastikkeen. Anna sen kuumentua kunnolla, mutta älä jätä wokkia hautumaan pitkäksi aikaa, vaan herkuttele rapea wokki heti, kun kastike on kiehahtanut. Kastikkeen tehtävä on maustaa ja tasapainottaa wokin makuja. Siksi kastikkeessa on usein mukana kaikki perusmaut, esimerkiksi hapokas lime, makea fariinisokeri, suolainen soijakastike, karvas chili ja umaminen öljy. Mausteilla voit täydentää wokin makuja myös ilman kastiketta. Esimerkiksi pippurilla saat makeiden kasvisten vastapariksi herkullista karvautta ja sitruunatirauksella hapokkuutta.

5. Kypsennä lisuke erikseen

Teetkö nuudeliwokkia? Keitä nuudelit erikseen ja sekoita ne valmiiseen wokkiin ennen tai jälkeen kastikkeen lisäämisen. Toki voit tarjota nuudelit myös erikseen, kuten myös riisin tai kotimaiset viljanjyvät. Ruokakaura ja -ohra sopivat mainiosti wokkiruokien lisukkeiksi. Kokeile myös wokissa paistettua riisiä. Jos haluat vähentää hiilihydraattien määrää, herkuttele kasvis-, kala- tai lihawokilla ilman viljatuotteita.

Wokkikastikkeen peruskaava

Sekoita wokkikastikkeen pohja kolmesta pääraaka-aineesta.

  • Mittaa kulhoon 2 rkl jotain hapokasta, esimerkiksi riisiviinietikkaa, puristettua sitruunaa tai limen mehua.

  • Lisää saman verran soijakastiketta tuomaan ruokaan suolaisuutta ja umamia.

  • Sekoita joukkoon 1 rkl rypsiöljyä, seesamiöljyä tai muuta maukasta ruokaöljyä.

  • Mausta kastike halutessasi parilla teelusikallisella srirachaa tai chilitahnaa sekä hunajaa tai vaahterasiirappia. Voit käyttää maustamiseen myös sweet chili -kastiketta.

Annoksesta tulee kastiketta vajaa desilitra, mikä riittää 2–4 hengen wokkipannulliseen.

Testaa vaikka nämä wokkikokin helpot luottoreseptit!