Pandemiakriisi nosti meille päällimmäiseksi turvallisuuden tarpeen, ja se näkyi maaliskuusta alkaen ruokaostoksissamme. Lastasimme ostoskärryihimme paljon edullisia peruselintarvikkeita sekä hyvin säilyvää ruokaa. Ostimme normaalia enemmän jauhelihaa, pastaa, riisiä, perunoita, juureksia, näkkäriä, puurohiutaleita, ruokaöljyä, säilykkeitä ja pakasteita.
Näin me söimme vuonna 2020: jauhelihaa, kotileivonnaisia, sushia ja terveysruokaa
1. Hamstrasimme edullista ja kotoisen turvallista ruokaa
2. Kokkasimme urakalla työlounaita ja kouluruokaa
Koti muuttui keväällä työpaikaksi, kouluksi ja myös suurtalouskeittiöksi, kun koronarajoitukset mullistivat arjen. Jauhelihaspagetti, makaronilaatikko, keitot sekä muut tutut kotiruokareseptit nousivat arvoon arvaamattomaan. Ostimme arkeamme helpottamaan paljon pakasteita ja puolivalmisteita kuten kalapuikkoja, kananugetteja, pakastepizzoja ja -vihanneksia.
3. Ryntäsimme verkkoon tekemään ruokaostoksia
Moni meistä kokeili koronakriisin myötä ensi kertaa ruokaostoksien tekemistä verkossa. Aiemmin tätä mahdollisuutta olivat käyttäneet lähinnä lapsiperheet, mutta nyt siihen tutustuivat kaikenikäiset. Korona-ajan ensiviikkoina ruoan verkko-ostosten määrä S-ryhmän kaupoissa nelinkertaistui viime vuodesta. Ruokaostoksilla käyntimme muuttuivat muutenkin. Kävimme harvemmin kaupassa, ostimme kerralla enemmän ja kokkasimme ruokaa useammaksi päiväksi.
4. Leivoimme niin, että jauhohyllyssä kävi ennennäkemätön pöhinä
Kun elämä muuttui kotipainotteiseksi, aloimme innokkaasti leipoa ja ostimme suuria määriä jauhoja, hiivaa ja muita tarvikkeita. Pullan tuoksu toi arkeen kaivattua turvallisuuden tunnetta, mutta leipominen oli myös keino keksiä tekemistä ja kääntää ajatukset johonkin myönteiseen. Lisääntyneen vapaa-ajan myötä uppouduimme kasvavalla joukolla myös supertrendikkään hapanjuurileivonnan salaisuuksiin.
5. Etsimme ruoasta elämyksiä ja hyvinvointia
Ravintolassa käyminen ja matkailu vähenivät, joten haimme elämyksiä ruokakaupasta. Hemmottelimme perheitämme texmex-ruoalla ja innostuimme valtavasti kaupassa valmistetusta tuoreesta sushista.
Korona-aikaan lohduttauduimme herkuilla kuten karkilla, sipseillä ja jäätelöllä. Etsimme kuitenkin ruoan avulla myös terveyttä ja hyvinvointia. Ostimme viime vuotta enemmän terveellisiä ruokia kuten kauratuotteita, lihankorvikkeita, kalaa, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä sekä alkoholitonta olutta.
6. Halusimme valita kotimaista ruokaa
Kun maiden rajat sulkeutuivat, huomasimme, miten tärkeää oman maan ruoantuotanto on. Ruokaketjun vastuullisuus on ollut voimistuva trendi jo ennen tätä vuotta, ja korona-aika nosti pintaan varsinkin lähituotannon arvostuksen. Valitsimme ruokakassiin viimevuotista enemmän suomalaista ruokaa.
Lue laajempi juttu dramaattisesta ruokavuodesta 2020 täältä tai uusimmasta Yhteishyvästä. Tutustu myös muihin joulukuun lehden juttuihin.