Retken ensimmäinen ateria kannattaa pakata jo kotona kuumentamista vaille valmiiksi, niin voit nauttia tauolla kokkaamisen sijasta maisemista. Texmex-henkiset pizzatortillat grillataan foliokääröissään ja syödään ilman ruokailuvälineitä, joten ensimmäisellä etapilla ei tarvitse edes tiskata. Kätke pehmeän tortillan sisälle tacokastiketta, fajitas-maustettua vuolukanaa ja juustoraastetta. Ropsauta mukaan myös tuoreita yrttejä – esimerkiksi oreganoa tai korianteria – tai hienonnettuja kesäsipulin varsia. Pizzatortilloiden nerous on niiden muunneltavuudessa: tacokastikkeen kaveriksi voit lisätä minkä tahansa suosikkipizzan täytteet.
Vartissa valmiit retkimuonat – viisi voimaruokaa, joilla kruunaat viikonloppuretken
Lounas taukopaikalla: pizzatortillat nuotiolla
Päivällinen iltanuotiolla: retkiramen tofusta
Kun ilta viilenee ja repuista aletaan kaivaa esille villapaitoja, myös lämmittävä nuudelikeitto on paikallaan. Ruokaisa keitto syntyy vajaassa vartissa pikanuudeleista, tofusta ja valmiiksi paloitelluista kasviksista. Kotona esikäsitelty tofu ehtii marinoitua päivän aikana seesamisoijassa herkulliseksi ja meheväksi. Varaa mukaan myös rasiaan silputtua korianteria ja pieni pullo tulista srirachaa, niin keiton lämmittävä vaikutus on taattu!
Helppo hiukopala: kasvis-makkaravartaat
Kokoa toisen päivän taukoruoaksi helpot makkaravartaat. Paloittele jo kotona rasiaan tai vahvaan muovipussiin paprikaa, kesäkurpitsaa ja sipulia – tai muita grilliin sopivia kasviksia – ja lisää niitä vartaiden lisäksi myös muihin retkiruokiin makua antamaan. Sipaise vartaat kevyesti öljyllä ennen grillausta. Jos mukana kulkee yrtti- tai chilikastike, mausta kuumat vartaat kastikkeella. Myös rakenteeltaan tiiviit liha-, kala- ja kasvispyörykät sopivat vartaisiin.
Puhtia ulkoilupäivään: retkeilijän voimapasta
Valitse yön yli -retkelle raaka-aineita, jotka säilyvät jopa helteessä ja joista saa virtaa ulkoiluun. Retkeilijän linssipasta ammentaa voimansa kuituja sisältävästä täysjyväpastasta, nopeasti kypsyvistä, proteiinipitoisista linsseistä ja valmiista pastakastikkeesta. Ruoka syntyy yhdessä astiassa yhdellä kertaa, sillä pasta ja linssit kypsyvät kätevästi kastikkeessa, johon lorautetaan lisäksi vain pieni määrä vettä. Purkillinen maukkaita kapriksia ja kokonaisen limen mehu viimeistelevät pastan tasapainoiset herkulliset maut. Mittaa kuiva pasta ja linssit kotona valmiiksi ja ota mukaan vain tarvittava määrä.
Chili con carne pikaversiona: texmex-pavut nyytissä
Perjantai-iltojen tv-herkku nachopelti kulkee mukana maastoon, kun valmistat sen folionyytissä. Sekoita chilinen paputäyte tummista säilykepavuista, maissista, tomaattimurskasta ja yrteistä. Lisää pakettiin vähän kypsää kanaa, makkaraviipaleita tai nyhtökauraa. Kypsät täytteet kuumenevat avotulella nopeasti, joten kastikkeen reunoille asetellut maissulastutkin pysyvät mukavan rapsakoina.