Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Herkulliset uuniruoat – laatikot, kiusaukset ja lasagnet

Kypsennä vuoassa tai pellillä uuniruoka vaivattomasti isollekin porukalle. Uuniruoan etuna on helppous: alkuvalmistelujen jälkeen ruoka muhii uunissa kuin itsekseen. Isosta vuosta tai pellillisestä jää usein syötävää myös seuraavaan päivään. Katso reseptit meheviin laatikoihin, kiusauksiin, pyöryköihin, gratiineihin ja paistoksiin.

Helpot ja herkulliset uuniruoat

Makaronilaatikko, uunilohi, lasagne, kaalilaatikko – moni arjen suosikkiruoka syntyy uunissa. Mutta oletko ajatellut, että uunissa voi kypsentää myös lihapullat, risoton ja pastan? Katso parhaat vinkit uuniruokien kokkaamiseen ja tee kerralla koko ateria uunissa!

Uuniruokia on kätevä tehdä niin isolle porukalle kuin parille syöjälle. Kun ruokittavia suita on paljon, kannattaa uunista napsauttaa kiertoilma-asetus päälle. Näin voit paistaa samalla kertaa useammalla tasolla. Yksin tai kaksin elävät saavat puolestaan uuniruoasta kerralla syötävää useammaksi päiväksi tai hyvän hätävaran pakastimeen.

Nopeat uuniruoat

Monien uuniruokien juju on pitkä kypsennysaika, mutta uuniruokaa voi tehdä myös alle tunnissa. Nopeampia uuniruokia ovat esimerkiksi erilaiset uunilohet, uunimunakkaat ja silakkavuoat. Naksauta uuni päälle, hoida esivalmistelut ja paista – ruoka on pöydässä yllättävän nopeasti! Voit nopeuttaa ruoanlaittoa myös valmistelemalla ruoan edellisenä päivänä, jolloin syömispäivälle jää vain paistaminen.

Uuniruokia kasviksista ja kanasta

Jauheliha ja paisteihin sopivat lihanosat ovat monien uuniruokien juju, mutta uuniruokia kannattaa tehdä myös kasviksista ja kanasta. Tee tomaatti-fetapastaa, yhdessä vuoassa valmistuvaa kanavuokaa tai kokeile kokonaan vegaanista uunibolognesea!

Anna uunin kypsentää myös nämä helpot ja herkulliset ruoat:

Katso kaikki uuniruoat arkeen ja juhlaan:

Kreikkalainen kanavuoka
Kreikkalainen kanavuoka

Syksy on uuniruokien aikaa – Kokeile hittikanaa ja Yhteishyvän muita kanaruokasuosikkeja

Uunijuurekset ja appelsiini-rosmariinisiirappi
Uunijuurekset ja appelsiini-rosmariinisiirappi

Uunijuurekset ja appelsiini-rosmariinisiirappi

Helppo porkkanalaatikko
Helppo porkkanalaatikko

Helppo porkkanalaatikko

Gruusialainen kaalilaatikko
Gruusialainen kaalilaatikko

Rakastatko sinäkin tätä klassikkoruokaa? Näillä vinkeillä saat muutkin pitämään siitä

Kreikkalainen kanavuoka
Kreikkalainen kanavuoka

Tämä ruoka hurmasi Yhteishyvän lukijat hetkessä – katso hittireseptin salaisuus

Kreikkalainen kanavuoka
Kreikkalainen kanavuoka

Kreikkalainen kanavuoka

Yhden astian lohipasta
Yhden astian lohipasta

Yhden astian lohipasta

Uuniratatouille
Uuniratatouille

Uuniratatouille

Uuniperunat ja härkäpaputäyte
Uuniperunat ja härkäpaputäyte

Uuniperunat ja härkäpaputäyte

Uunikanapasta
Uunikanapasta

Uunikanapasta

Tonnikala-riisivuoka
Tonnikala-riisivuoka

Tonnikala-riisivuoka

Texmex-uunimakkara bataatilla leivinpaperin päällä korianterilla ja jalapenoilla koristeltuna.
Texmex-uunimakkara bataatilla leivinpaperin päällä korianterilla ja jalapenoilla koristeltuna.

Katuruokien makuja yhden pellin taktiikalla – nämä rennot peltiruoat sopivat hiihtoloman herkutteluun

Kalapuikkopelti
Kalapuikkopelti

Kalapuikkopelti

Appelsiini-kanapelti, jossa broilerin paistileikkeitä, perunoita ja tankoparsaa sekä pienessä kulhossa jogurttikastiketta.
Appelsiini-kanapelti, jossa broilerin paistileikkeitä, perunoita ja tankoparsaa sekä pienessä kulhossa jogurttikastiketta.

Appelsiini-kanapelti

Sinappikana timjamilla koristeltuna uunivuoassa, jossa tarjoiluotin. Vuoan vieressä leipää, salaattikulho ja pippurimyllyjä.
Sinappikana timjamilla koristeltuna uunivuoassa, jossa tarjoiluotin. Vuoan vieressä leipää, salaattikulho ja pippurimyllyjä.

Sinappikana

Kurpitsa-uunifetapastaa neljällä lautasella. Kaksi myskikurpitsaa ja vesilasia.
Kurpitsa-uunifetapastaa neljällä lautasella. Kaksi myskikurpitsaa ja vesilasia.

Kurpitsa-uunifetapasta

Texmex-uunimakkara bataatilla leivinpaperin päällä korianterilla ja jalapenoilla koristeltuna.
Texmex-uunimakkara bataatilla leivinpaperin päällä korianterilla ja jalapenoilla koristeltuna.

Texmex-uunimakkara bataatilla

Burgeri-perunapelti ja hampurilaiskastiketta kulhossa.
Burgeri-perunapelti ja hampurilaiskastiketta kulhossa.

Burgeri-perunapelti

Lindströmin lihapullia lautasella rosmariinin oksilla koristeltuna. Vieressä lautanen, jossa perunamuusia, lihapullia ja haarukka sekä pienempi lautanen, jossa pelkkiä lihapullia.
Lindströmin lihapullia lautasella rosmariinin oksilla koristeltuna. Vieressä lautanen, jossa perunamuusia, lihapullia ja haarukka sekä pienempi lautanen, jossa pelkkiä lihapullia.

Lindströmin lihapullat

Juustoinen kana-makaronilaatikko
Juustoinen kana-makaronilaatikko

Tässä on 10 mahtavaa uunipastaa – Tee kerralla iso satsi ja taklaa arkikiire

Jauheliha-pastavuoka
Jauheliha-pastavuoka

Uudet ideat arkea helpottaviin vuokaruokiin, jotka valmistat vikkelästi ja tiskiä säästäen

Jauheliha-kukkakaalipelti
Jauheliha-kukkakaalipelti

Yhden pellin taktiikalla — kokkaa mutkattomia arkiruokia ja viikonloppuherkkuja helposti uunipellillä

Uunilohi minttupestolla
Uunilohi minttupestolla

Uunilohi on pääsiäisen tähti – katso 5 + 1 herkullista uunilohireseptiä

Kokonainen broileri ja uunijuurekset maustevoilla
Kokonainen broileri ja uunijuurekset maustevoilla

Jännitätkö kokonaista broileria? Älä turhaan, sillä näillä ohjeilla paistat upean uunikanan

Hauki-kasvispelti ja salsa rustica
Hauki-kasvispelti ja salsa rustica

Uuniruoat ovat nyt supersuosittuja! Tee 3 x 3 helppoa arkiruokaa uunissa

Helppo juures-kalapelti
Helppo juures-kalapelti

Opi uusi kokkaustaktiikka! Pelasta arki-illat yhden pellin ruoilla

Lihapullapelti
Lihapullapelti

Unohda padat ja kattilat! Nämä 9 helppoa arkiruokaa valmistat kätevästi yhdellä pellillä

Melanzane
Melanzane

Viikonloppu ja vihdoinkin aikaa kokata ajan kanssa! Katso suosikkireseptimme hitaaseen herkutteluun

Lasagne mustassa uunivuoassa ja lautanen, jonka päällä basilikan lehdillä koristeltu annos lasagnea.
Lasagne mustassa uunivuoassa ja lautanen, jonka päällä basilikan lehdillä koristeltu annos lasagnea.

Maistuisiko lasagne? Katso 7 vinkkiä, joilla saat suosikkiruoan onnistumaan

Viisi uuniperunaa, joista kaksi lautasella katkarapu- ja kanatäytteellä täytettynä. Lautasella haarukka ja lautasen vieressä täytteitä kulhoissa.
Viisi uuniperunaa, joista kaksi lautasella katkarapu- ja kanatäytteellä täytettynä. Lautasella haarukka ja lautasen vieressä täytteitä kulhoissa.

Täydelliset uuniperunat ja helppo kaava herkullisiin täytteisiin – 5 vinkkiä, joilla onnistut joka kerta!

Leivinpaperilla päällystetyn uunipellin kulma, jolla uunijuureksia. Vieressä puolitettuja keltajuuria.
Leivinpaperilla päällystetyn uunipellin kulma, jolla uunijuureksia. Vieressä puolitettuja keltajuuria.

Iso satsi ruokaa kerralla: näin uunijuureksista riittää usealle aterialle

Nyhtökaura-kaalilaatikko
Nyhtökaura-kaalilaatikko

6 vinkkiä, joilla teet huippuhyvää kaalilaatikkoa joka kerta

 Uunivuoka, jossa Palermon kanapastaa sekä puinen otin. Vieressä puinen sitruspuserrin ja puolikas sitruuna lasilautasella, sekä valkoinen ruokalautanen ja lautasliinan kulma.
 Uunivuoka, jossa Palermon kanapastaa sekä puinen otin. Vieressä puinen sitruspuserrin ja puolikas sitruuna lasilautasella, sekä valkoinen ruokalautanen ja lautasliinan kulma.

Marraskuu oli uuniruokien kuukausi – katso 3 hittireseptiä ja loppukuun yllättäjä!