Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Oikea asenne on osa onnellisuutta

Teksti:
Veli-Pekka Ääri
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 28.7.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
YK:n onnellisuusraportissa Suomi on sijoittunut kolme kertaa peräkkäin ensimmäiselle sijalle. Olemme tietenkin nöyrän ylpeitä tästä yhteiskuntamme tilasta. Samalla heräsi halu kurkata konepellin alle ja selvittää, mistä suomalaisten onni loppujen lopuksi koostuu.

Asiakasomistajien keskuudessa teetetyn kyselytutkimuksen perusteella syntyi teemajuttu, joka eittämättä on hyvin kansallinen ja omintakeinen. Suomalaisten kokema onni perustuu harvoin ulkoiselle menestykselle. Sen sijaan se kietoutuu hyvällä tavalla tavallisen, jokapäiväisen arjen ja elämän ympärille. Poikkeusaikana onni tulee usein määritellyksi uudestaan. Näin on varmasti käynyt meille suomalaisillekin viimeisten kuukausien aikana. Olemme nähneet aiempaa tarkemmin sen, mikä on lähellä ja läheistä meille.

Filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen toteaa haastattelussamme viisaasti, että merkitystä on niillä olosuhteilla, joissa onnellisuutta koetaan, ei onnellisuudella sinänsä. Hän kannustaa vaalimaan epikurolaisuutta: katsomaan välistä sisäänpäin, vetäytymään yksityiseen tilaan ja saavuttamaan siten mielenrauhan, onnellisuuden. Siihen kulunut kesä ja lomakausi on toivottavasti tarjonnut useita mahdollisuuksia.

Ulkolaudoituksen naputtelu navakassa kesätuulessa tai mäntymetsän syvä rauhallisuus tekevät hyvää sielulle. Näitä hetkiä on hyvä vaalia myös arjen pyörityksessä, joka alkaa taas pian ja kiihtyy vaiheittain.

Mäntymetsän syvä rauhallisuus tekee hyvää sielulle.

Työn merkityksellisyydellä ja sillä, että teemme asioita yhdessä, on iso rooli onnellisuudessa. Tämä näkyy esimerkiksi Närpiön tomaattitarhoilla tehdyssä jutussamme. Pohjalaispitäjässä vihannesosaamista on hankittu monen sukupolven ajan, ja osuuskunta on osoittautunut yksinkertaiseksi sekä hienoksi tavaksi järjestää asiat. Osuuskunnassa viljelijät eivät kilpaile keskenään, vaan jakavat osaamistaan. Oikea asenne on osa onnellisuutta, pistetään muistiin.

Toinen verraton tarina syntyi arkiston kuvia ja eri historialähteitä yhdistellen. Lydia Ylöstalo oli SOK:n historian ensimmäinen naispuolinen toimihenkilö ja roolissaan todellinen avainhenkilö. Lydia oli rakentamassa kaupparyhmän ensimmäisten vuosikymmenten menestystä ja tarttui työtehtäviin ammattinimikkeitä ja hierarkiaa tuijottamatta. SOK:n alkuvuosien työyhteisö oli perhemäinen, ja kauluspaidat siirsivät mukisematta johtokunnan kokousta, jotta voitiin viettää Lydian nimipäiviä. Uskon, että se lisäsi paitsi Lydian myös koko työyhteisön onnellisuutta. Yhteiset tavoitteet ja yhdessä tekeminen ovat nekin useimmiten asenteesta kiinni.

Veli-Pekka Ääri

päätoimittaja

Lue elokuun Yhteishyvän juttuja

Viiden pennin tikkari ja hyvin nukuttu yö – onni syntyy pienistä asioista

arrow-right

”Merkitystä on olosuhteilla, joissa onnea koetaan”, sanoo Timo Airaksinen

arrow-right

”Äärimmäinen onni on pyhä kokemus”, sanoo Hilkka Olkinuora

arrow-right

Kinuski, appelsiini ja 7 muuta parhainta makuparia puna- ja mustaherukoille

arrow-right

Näin keität herkullisen herukkahillon ja maustat sen kekseliäästi

arrow-right

Poimi viisi helppoa herkkua herukoista – sopivat myös juhlapöytään!

arrow-right

Maistuisiko kirsikkatomaatti, pihvitomaatti vai pieni, roteva Dunne? Närpiön Vihanneksella hallitaan kaikkien viljelyniksit

arrow-right

Pasta Rummon tarina: Tulva tuhosi pastatehtaan, mutta se olikin onni onnettomuudessa

arrow-right

Syötkö liian vähän kuitua? Tilannetta on helppo muuttaa

arrow-right

Härkäpapu palasi ruokapöytään – tiesitkö sen terveysvaikutukset?

arrow-right

Rapujen aika on nyt – kokeile uudella tavalla keittiössä

arrow-right

S-marketit uudistuvat – raikkautta, pirteyttä ja selkeyttä

arrow-right

Kiiltävää metallia ja makean elämän maku – Tampereen suosikkitorniin haettiin mallia Amerikasta

arrow-right

Ilmastotalkoisiin voi lähteä myös omilla sijoituksilla – S-Pankin huippuasiantuntija neuvoo

arrow-right

Monta maukasta lihauutuutta grilliin – minkä sinä valitsisit?

arrow-right

Maistuuko kaurapuuro? Et ole ainut – katso viisi faktaa

arrow-right

Kaupan kukkaämpärit saavat kolmannen elämän siivousvälineinä

arrow-right

Palohälytin herätti äidin ja pojan – raumalaiskoti tuhoutui, mutta onneksi tulipalon uhreille oli apua tarjolla

arrow-right

Valkoinen unelma – Bonusrahoilla ostettiin 13-vuotiaan haaveilema Jopo

arrow-right

Vaihtele työtehtäviä, tauota työpäivää ja anna aivoille myös lepoa

arrow-right

”Opettajan pitää ainakin näyttää energiseltä”, uskoo Arno Kotro

arrow-right

Lapsille ei pidä tuputtaa ruokaa, neuvoo ruoka-ammattilainen

arrow-right

Lukeminen kannattaa aina – poimi viisi syytä, miten se vaikuttaa terveyteesi

arrow-right

Kirjanpitäjä, kahvinmaistaja, kassanhoitaja, tarkastaja – Lydia Ylöstalo oli varsinainen moniosaaja

arrow-right

Tulevaisuudentutkijan tärkeä sanapari: Entä jos?

arrow-right

Lämmin pimenevä ilta, ystävät, pullo viiniä ja hyvää ruokaa – elokuu on terassien kulta-aikaa

arrow-right

Bluesrockia vai meditaatiota? Juhlaviikonloppu tarjoaa taidetta kaikille

arrow-right

Food Market Herkun Maria Kilpiö: Huomioi ainakin nämä asiat juhlia järjestäessä

arrow-right