Parhaat naposteltavat Linnan juhlien kotikatsomoon
Pieniä suupaloja suomalaisista raaka-aineista. Itsenäisyyspäivän snackseihin kuuluu monipuolisia herkkuja kalasta, juhlavia pororullia sekä tietysti jälkiruokia, joissa maistuvat marjat ja salmiakki.

Graavilohirullat
Asianmukaiset tarjoilut ovat oleellinen osa iltaa, kun linnanjuhlien tv-lähetystä seurataan kotisohvalta. Pienet sormisyötävät, joissa korostuvat kotimaiset raaka-aineet, tuovat juhlan tunnelmaa kotikatsomoon.
Koosta näistä resepteistä sopiva kattaus telkkarin ääreen ja nauti illan pukuloistosta.
Pieni kalapöytä
Kotimainen kala on itsestään selvä valinta, kun mietitään itsenäisyyspäivän tarjoiluja. Muutamasta helposta ohjeesta voi koostaa houkuttelevan kalapöydän.
Pienet suupalat onnistuvat niin siiasta kuin kirjolohesta, eikä kotimaisia kalasäilykkeitä tai mätiä kannata unohtaa.
Erilaiset kalamousset ja -tahnat sopivat loistavasti ruisnappien päälle, sipsien seuraan sekä suolaisten joulutorttujen ja uuniperunoiden täytteeksi.
Maistiaisia pohjoisesta
Kylmäsavuporo sopii juhlaviin sormisyötäviin, sillä sitä ei tarvita suuria määriä voimakkaan maun ansiosta.
Savuporon voi hienontaa tuorejuuston joukkoon ja levittää täytteen voitaikinalevylle, josta voi paistamisen jälkeen leikata sopivan kokoisia palasia. Sen voi myös tarjota kalatahnojen tapaan ruissipsien tai muiden pienten suolaisten keksien kanssa.
Suomi-teemaan sopivat lisäksi lanttulaatikosta ja kinkusta tehdyt pienet suupalat.
Rapeita suupaloja
Tahnojen ja moussejen seuraksi kannattaa leipoa leipää tai tehdä vaikka juuressipsejä.
Oikaise ja säästä aikaa tekemällä saaristolaisleipä peltiversiona tai vaihtoehtoisesti pidä leivontatalkoot ja rypytä muutama pellillinen karjalanpiirakoita.
Korosta suomalaisuutta käyttämällä leivonnassa ruista tai lisäämällä taikinan joukkoon juureksia, kuten punajuurta.
Makea lopetus
Marjat sekä laku ja salmiakki ovat ehdottomasti osa suomalaista jälkiruokapöytää. Tee metsien marjoilla maustettua jäätelöä tai leivo marjoilla koristeltu kakku. Salmiakki ja laku maistuvat joulutorttujen täytteenä ja älyttömän helpossa suklaamoussessa.
Itsetehdyt joulukarkit ovat makea lopetus illalle. Kokeile lakutryffeleitä tai suussa sulavaa fudgea, joita tekee mieli napsia suuhun useampikin kappale.
Muut reseptivinkit itsenäisyyspäivään
- 1.Aiotko pestä ikkunat? Mieti vielä
- 2.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään
- 3.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 4.Pesetkö siivousrätit vaatteiden tai lakanoiden kanssa? Saatat vielä katua
- 5.Onko sänkysi oven vieressä? Fengshuin mukaan se on väärä paikka
- 6.Rakastetut kesähousut on kaikilla – näin ne stailataan vuoden 2026 tyyliin






























