Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Silpa Kinnunen (vas.), Emilia Karttunen, Terhi Kinnari, Jack Mattsson, Teemu Koitto ja Teppo Ylä-Hemmilä.

Tässä ovat Suomalainen menestysresepti 2025 -kisan finalistit

Kilpailun finalisteiksi ylsivät Silpa Kinnunen, Emilia Karttunen, Terhi Kinnari, Jack Mattsson, Teemu Koitto ja Teppo Ylä-Hemmilä.

Semifinaalissa tuotteita maistatettiin S-marketissa myymälän asiakkailla. Silpa Kinnunen jännitti maistatusta, sillä hänen maistatukseen tekemänsä erä viljatonta piirakkaa ei onnistunut suunnitelmien mukaan. Kuluttajien mielestä tuote maistui kuitenkin todella hyvältä ja kävikin niin, että se nousi maistatuksessa kuluttajien suosikiksi. Kokkolasta kotoisin oleva Silpa nousi maistatuksen perusteella suoraan finalistiksi.

Teppo Ylä-Hemmilä Asikkalasta haki finaalipaikkaa kaksijakoisissa tunnelmissa. Mieltä painoi suru läheisen työystävänsä ja leipurinsa Jounin menettämisestä. ”Show must go on”, Teppo toteaa kyynel silmässään ennen kuin astelee tuomariston eteen. Tuomaristo näki tuorenäkkärissä hittipotentiaalia, joten Teppo nappasi paikkansa finalistien joukosta.

Lisäksi finaaliin nousivat helsinkiläinen Emilia Karttunen (pizzamuffini), ahvenanmaalainen Jack Mattsson (röstivohveli), vaasalainen Teemu Koitto (herkkupirtelö) ja hollolalainen Terhi Kinnari (kauravuoka).

”Lähden taistoon sillä mielialalla, että tämä on parasta, mitä yrittäjäuralla on tapahtunut. Tämä on rankka, mutta unelmamatka”, Terhi tiivistää tunnelmansa ennen ensimmäistä finaalitehtävää.

Seuraavaksi kilpailijoilla aukeaa kiihdytyskaista kohti kaupan hyllyjä, kun he joutuvat matkan aikana pohtimaan brändiään, tuotteen tarinaa, makua, pakkausta ja markkinointia.

”Tuomariston tehtävänä on auttaa onnistumaan, mutta mikäli tuote ei valmistu, tuotekehitys ei etene tai jotain muuta tapahtuu, että lanseeraus vaarantuu, on mahdollista, että tuote ei päädy kauppoihin”, Jyrki Sukula ohjeistaa finalisteja tv-ohjelmassa.

Menestysresepti-kilpailun voittaja on noussut perinteisesti myynneissä hittituotteeksi, joten pelissä on mahdollisuus nostaa oma yritys täysin uudelle tasolle. Näin kävi mm. viime kauden voittajalle Erika Poussalle, jonka pakastekeksitaikina siivitti yrityksen tänä vuonna yli miljoonan euron liikevaihtoon.

Suomalainen menestysresepti 2025 -kilpailua voit seurata televisiosta MTV-kanavalta keskiviikkoisin kello 20. Jaksot löytyvät myös Katsomosta.

Sarjassa etsitään uusia hittituotteita mm. S-marketin ja Prisman valikoimaan.

Kilpailun kuusi finalistia ovat selvillä keskiviikkona 4.12.2024. Finalistien tarinoita julkaistaan tuon jälkeen yksi kerrallaan osoitteessa www.yhteishyva.fi/menestysresepti.

Voittaja ratkeaa ohjelman finaalilähetyksessä MTV:llä keskiviikkona 29.1.2025.

Lue lisää Suomalainen menestysresepti -kilpailusta:

Suomalainen menestysresepti-kilpailun finalisti Silpa Kinnunen.
Suomalainen menestysresepti-kilpailun finalisti Silpa Kinnunen.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Silpan piirakan maine kiiri ystävien keskuudessa – ”Silloin tajusin, että tässä täytyy olla jotain”

Teppo Ylä-Hemmilä
Teppo Ylä-Hemmilä

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Teppo tahtoo leipähyllyn ohuimmaksi – näyttää näkkäriltä, muttei murusta

Kuva on muodostettu kahdesta eri kuvasta: toisessa Teemu Koitto poseeraa kameralle ja toisessa Jukka Kurttila istuu kilpailun tuomaristossa ja katsoo tarkkaavaisella ilmeellä.
Kuva on muodostettu kahdesta eri kuvasta: toisessa Teemu Koitto poseeraa kameralle ja toisessa Jukka Kurttila istuu kilpailun tuomaristossa ja katsoo tarkkaavaisella ilmeellä.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Teemu saa kylmää kyytiä: ”Miksi toit näin keskeneräisen tuotteen?”

Terhi Kinnari
Terhi Kinnari

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Terhi siivoaisi riisin pois suomalaisten lautasilta – ”Kaurajyvää voi käyttää samalla tavalla”

Jack Mattsson
Jack Mattsson

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Jackin reseptissä on vain perunaa, suolaa ja pippuria, mutta temppu onkin, mitä tehdä tärkkelykselle

Teemu Koitto
Teemu Koitto

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Teemu rakastaa uutuustuotteita ja kehitti sellaisen itsekin – miten kotikeittiön pirtelö taipuu sarjatuotantoon?

Tuomarit istuvat ruskeilla nahkatuoleilla korotetulla lavalla. Tuolien vierellä on koivupölkyt, jotka toimivat pöytätasona tuomareiden vesilaseille.
Tuomarit istuvat ruskeilla nahkatuoleilla korotetulla lavalla. Tuolien vierellä on koivupölkyt, jotka toimivat pöytätasona tuomareiden vesilaseille.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

”Meno on kuin Ouninpohjan pikataipaleella” – Menestysreseptin neljännessä jaksossa pureudutaan tuotteen tarinaan

Emilia Karttunen
Emilia Karttunen

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Emilia, 22, haluaa toistaa Bakerikan menestyksen – onko pizzamuffin uusi suklaakeksi?

Kuusi kilpailijaa seisoo rivissä. He hymyilevät ja katsovat kameraan.
Kuusi kilpailijaa seisoo rivissä. He hymyilevät ja katsovat kameraan.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Tässä ovat Suomalainen menestysresepti 2025 -kisan finalistit

Jarmo Lipasti puhuu asiakkaille. Silpa Kinnunen seuraa vieressä kädet selän takana. Taustalla näkyy S-marketin palvelutiski sekä punainen tiiliseinä.
Jarmo Lipasti puhuu asiakkaille. Silpa Kinnunen seuraa vieressä kädet selän takana. Taustalla näkyy S-marketin palvelutiski sekä punainen tiiliseinä.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Menestysreseptin semifinaalissa kyyneleitä ja jännitystä: ”En ole ikinä näin huonoja piirakoita leiponut!”

Kymmenen potrettikuvaa semifinalisteista yhdistettynä kollaasitekniikalla.
Kymmenen potrettikuvaa semifinalisteista yhdistettynä kollaasitekniikalla.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

He ovat 10 semifinalistia, mutta Suomalainen menestysresepti 2025 -kisan finaalipaikkoja on vain kuusi

Teppo Ylä-Hemmilä seisoo keskellä talouskeittiötä kädet niskan takana ja irvistää. Hänellä on päällään musta paita ja mustat housut.
Teppo Ylä-Hemmilä seisoo keskellä talouskeittiötä kädet niskan takana ja irvistää. Hänellä on päällään musta paita ja mustat housut.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Karsinnan kova taso sytyttää tuomarit ennennäkemättömään roihuun – maisteltavana mm. paahtorieskaa ja piimäjäätelöä

Erika Poussa kahvilassaan Helsingissä Fredrikinkadulla. Kuvattu hämärässä valaistuksessa. Erika seisoo, katsoo ohi kamerasta ja pitelee kädessään kahvikuppia.
Erika Poussa kahvilassaan Helsingissä Fredrikinkadulla. Kuvattu hämärässä valaistuksessa. Erika seisoo, katsoo ohi kamerasta ja pitelee kädessään kahvikuppia.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Keksitaikina voitti ja mullisti Erikan elämän – ”Kasvu on upeaa, mutta myös pelottavaa”

Kilpailija Emilia Karttunen esittelee ensimmäisessä jaksossa tuotettaan tuomaristolle. Sampo Päällysaho (vas.), Suvi Luoma, Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila kuuntelevat.
Kilpailija Emilia Karttunen esittelee ensimmäisessä jaksossa tuotettaan tuomaristolle. Sampo Päällysaho (vas.), Suvi Luoma, Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila kuuntelevat.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Suomalainen menestysresepti 2025 alkaa kaikkien aikojen karsinnalla – ”Tää on täysin päätön idea”

Erika Poussa istuu kahvilapöydän ääressä. Pöydällä on kahvikuppi, korvapuusti, kukkamaljakko ja leivoslaatikoita.
Erika Poussa istuu kahvilapöydän ääressä. Pöydällä on kahvikuppi, korvapuusti, kukkamaljakko ja leivoslaatikoita.

Näin teet täydelliset korvapuustit – ota talteen menestysleipurin vinkit

Suomalainen menestysresepti 2024 finalistit
Suomalainen menestysresepti 2024 finalistit

Suomalainen Menestysresepti palkittiin työstä ruokakulttuurin hyväksi – ”Positiivinen ja kunnioittava henki”

Uuniperunat ja härkäpaputäyte
Uuniperunat ja härkäpaputäyte

Uuniperunat ja härkäpaputäyte

Kermainen kalapyttipannu
Kermainen kalapyttipannu

Kermainen kalapyttipannu

Erika Poussa
Erika Poussa

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Erikan huikea keksiviikko laittoi ennätykset uusiksi – Miten Suomalainen Menestysresepti -kisan voittajakeksi paistetaan juuri oikealla tavalla?

Erika Poussan keksiresepti hurmasi Suomalainen menestysresepti -kilpailun tuomariston.
Erika Poussan keksiresepti hurmasi Suomalainen menestysresepti -kilpailun tuomariston.

Erikalla on käsissään vuoden suurin ruokahitti – ”Suomalaiset ovat keksikansaa”

Erika Poussa pitelee käsissään leivoksia. Pöydällä on keksipurkki, lautasia ja karkkirakeita.
Erika Poussa pitelee käsissään leivoksia. Pöydällä on keksipurkki, lautasia ja karkkirakeita.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Erikan, 26, keksitaikina on Suomalainen menestysresepti 2024! Voittaja opetteli lapsena leipomisen YouTube-videoista

Suomalainen menestysresepti 2024 -tuotteet
Suomalainen menestysresepti 2024 -tuotteet

Nämä uutuudet löytyvät nyt ruokakauppojen hyllyiltä – mukana Suomalainen menestysresepti 2024 -voittaja!

Suomalainen menestysresepti 2024 tuote on piilossa pöydällä metallisen kuvun alla. Käsi pitää kiinni kuvusta. Tuotetta ei ole vielä paljastettu.
Suomalainen menestysresepti 2024 tuote on piilossa pöydällä metallisen kuvun alla. Käsi pitää kiinni kuvusta. Tuotetta ei ole vielä paljastettu.

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Kenen tuote on tämän vuoden Suomalainen menestysresepti – ja keskiviikkona kaupoissa?

Suomalainen Menestysresepti-kilpailun finalisti Martti Paatela
Suomalainen Menestysresepti-kilpailun finalisti Martti Paatela

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Menestysresepti Backstage: Martti Paatela ei usko ennen kuin itse kokeilee

Martti Paatela punnitsee eväsleivän painoa koekeittiössä
Martti Paatela punnitsee eväsleivän painoa koekeittiössä

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Menestysresepti-finalisteilla viimeinen tehtävä: miten viime jaksossa tylytyksen saanut Martti nousee alhosta?

Menestysresepti Backstage-haastattelussa Roy Norro
Menestysresepti Backstage-haastattelussa Roy Norro

Yhteistyössä: Suomalainen menestysresepti

Menestysresepti Backstage: Roy Norro kävi todella syvällä jaksamisensa kanssa